mätänevä banaani hohtaa

Uusi blogi on ilmestynyt!

2011-04-02T14:01:00.004+03:00

Heipähei kaikille lukemattomille uskollisille lukijoilleni! Oon luonut uuden blogin:

http://karpoxyyli.blogspot.com/

Kyseinen blogi on jonkilainen sekoitus tätä blogia ja omaa vanhaa Livejournaliani (johon lopetin kirjoittamisen helmikuussa) ilman sitä kaikkea liian henkilökohtaista analyysia itsestä ja muista. Yritän myös vähentää Facebook-spämmäystäni tän avulla.

Halusin siis blogin, joka kuulostaa multa itseltäni eikä turhan korrektilta tai muka-asialliselta tai hyödylliseltä ja jota voisin kuitenkin pitää täysin julkisesti. Että sitä vaan lukemaan sitten, jos mun juttuni yhä kiinnostaa.

Mäkin haluun!

2010-12-31T14:18:00.006+02:00

Arvovaltainen raati eli Minä on valinnut vuoden kovimmat biisit:

1. 65daysofstatic – Dance Dance Dance

2. The National – Conversation 16

3. Sleigh Bells – Kids

4. Jaga Jazzist – One-Armed Bandit

5. 65daysofstatic – Go Complex

6. The Chemical Brothers – Escape Velocity

7. Four Tet – Love Cry

8. Broken Social Scene – World Sick

9. Sage Francis – The Best of Times

10. M.I.A. – Born Free

Tältä listalta löytyy nuo ja muitakin hyviä vuoden 2010 biisejä. En mä mikään musakriitikko tai hipsteri oo, mutta on noita ihan kiitettävä määrä kuitenkin.

Vuoden 2010 kuunnelluimmat biisit mun last.fm:ni mukaan on puolestaan nää:

1. IAMX – Think Of England

2. The National – Conversation 16

3. Cut Copy – Hearts On Fire

4. 65daysofstatic – Go Complex

5. Laineen Kasperi – Darra

6. Elbow – One Day Like This

7. Ulver – Hallways Of Always

8. Ulver – Nowhere/catastrophe

9. Röyksopp – What Else Is There ? (Trentemoller Remix)

10. Ulver – Lost In Moments

Oon harkinnut joko tän blogin lopettamista tai uuden perustamista. Puhdas pöytä ja sitä rataa. En tiedä, saa nähdä. Jos vaikka innostuisin taas kirjoittamaan.

Laadullinen muutos

2010-11-06T11:58:00.006+02:00

Kai se on jo pakko myöntää, etten voi pitää Devin Townsendia enää mun suosikkiartistinani. Mua on nimittäin alkanut vituttaa ihan suunnattomasti se kompressointi etenkin Infinityssä ja Terriassa, jotka kuitenkin on mun lempialbumeitani Deviniltä. En tiedä, miksen oo välittänyt tästä ennen tätä vuotta. Oon varmaan vaan kuunnellut viime aikoina niin paljon muuta musiikkia ja niin vähän Deviniä, että huomaan nyt paremmin, kuinka tunkkainen äänimaailma näissä biiseissä tosiaan on. Jep, näin Devin on varmasti biisinsä halunnutkin tuottaa, muttei tää vaikuta siihen, kuinka häiritsevää sitä on nykyään kuunnella.

Otetaan esimerkiksi tämä:

Devin Townsend – Earth Day

Kyllä, Earth Day on musta edelleen ihan pirun hyvä biisi, mutta se olis vieläkin parempi, jos siinä olis vähän enemmän dynamiikkaa.

Harmittaa. Tahtoisin kuunnella tätä miestä jatkossakin yhtä fiiliksissä kuin ennen mutten vaan pysty. Mun mielipiteeni hyvästä soundista on muuttunut, ei voi mitään. Ja jos joku nyt kysyisi, että mistä mä sitten pidän nykyään, niin vastaisin luultavasti, että jostain raikkaammasta ja vaihtelevammasta. Sellaisesta, jossa eri soittimet (tai muut vastaavat) eivät puuroudu toisiinsa. Lo-fi-meininki kiinnostaa myös. Ja no, vähän kaikki muukin tota ylikompressointia lukuun ottamatta.

Okei, vaikka tossa Infinityäkin vähän disautin, niin laitan kuitenkin vielä Devinin kunniaksi ko. albumilta yhden biisin, koska sepä sattuu olemaan mun "kivoi saundei"-soittolistallani:

Devin Townsend – Noisy Pink Bubbles

Tanssilista sai kaverin!

2010-11-05T16:06:00.000+02:00

hengailulista

Illan parhaimmat uutiset

2010-10-31T22:53:00.010+02:00

http://www.rumba.fi/the-nationalin-lisakeikka-varmistui-11503/
http://www.rumba.fi/stereogum-swans-saapuu-suomeen-kahdelle-keikalle-11519/

Huhhuh. Tieto ensi vuoden alkupuoliskon keikkasaldosta kyllä lohduttaa hiukan, kun vaikuttaa siltä, ettei loppuvuodeksi oo luvassa mitään järisyttävää. En oo ollut sitten Chemical Brosien yhdelläkään keikalla. Seuraava varteenotettava vaihtoehto ois keskiviikkona, kun Magenta Skycode soittaa Klubilla – ellen ois silloin myös tarjoilemassa Humanitasin sitseillä. Hmh. No, saanpahan ilmaista ruokaa, ilmaista juomaa ja jopa ilmaisen leffalipun, mutta silti.

Viime vuonna loka-marraskuun aikana tilanne oli ihan eri: Proteus Klubilla, Amplifier Worship -tapahtuma TVO:lla, Absoluuttinen Nollapiste Klubilla, Ghost Brigade ja God Is an Astronaut Kuudennella linjalla, Infected Mushroom Freda 51:ssä sekä Mew Helsingin jäähallilla. Tällaista syksynä kuuluisi ollakin! En mä mitään valohoitoa tarvitse, tarvitsen keikkoja. CMX Koomassa ei kelpaa, koska a) en ilmeisesti edes pääsisi sisään, b) keikka maksaa 20 euroa eli liikaa ja c) oon kuunnellut uudelta levyltä ainoastaan näytteitä enkä voi sanoa pitäneeni niistä.

Oho, miten mä nyt onnistuin pilaamaan nääkin uutiset. Oonpa naurettava, munhan pitäis olla ihan fiiliksissä. No, Swansin The Great Annihilator auttaa tässä varmasti.

The Swans – I Am The Sun

The Swans – Warm

Infernon tuolla puolen

2010-10-30T20:59:00.007+03:00

Oon addiktoitunut tähän:

Sleigh Bells – Kids

Oon myös valmistautunut yksiin reiveihin, jotka on olevinaan yksityistapahtuma ja joihin on tulossa yli kaksisataa ihmistä. Hiukset on värjätty, otsista lyhennetty ja tasoitettu ja meikkiä on naamassa enemmän kuin yleensä. Innostuin meikkaamaan, koska tajusin eilen, että näytän ihan pirun hyvältä kunnon pakkelit naamassa:

Tähän väliin inspiraatiomme lähteeltä yksi biisi:

Myöhemmin tunnistettavuudella ei ollut enää niin väliä...

Ja kun nyt päästiin taiderokkiernuilun pariin, niin pistetäänpä samalla tääkin:

Katsoin ton videon ekan kerran vasta äsken, ihan mahtava.

Jatkan Sleigh Bellsin kuuntelua ja sekopäisen fiiliksen nostattamista. Tänään jaloissa on mustien housujen sijaan neonväriset sukkikset.

WANTED

2010-10-29T16:55:00.012+03:00

Muhun on vissiin iskenyt jokin tarve ruveta kokoamaan uskottavaa kirjahyllyä – tai sitten oon vaan sattumalta löytänyt hyviä tarjouksia viime aikoina:

Nää kirjat ois olleet Wiklundilla halpoja ihan muutenkin, mutta lisäksi niistä sai vielä -30 %:n alennuksen. Menetetty maa maksoi 3.46 €, Juoksuhaudantie 4.86 €, eli yhteishinnaksi muodostui 8.32 €. Ei paha! Ensimmäisestä oon nähnyt vain leffan (josta tykkäsin) mutta toisen oon lukenut joskus pari vuotta sitten (ja tykkäsin toki siitäkin).

Ostinhan mä myös Dream Matte Moussen S-Etukorttia vastaan hinnalla 9.90 €, violetinruskean hiusvärin, kosteusvoiteen, alusvaatteita sekä Magnersin, mutta koska mulla ei oo mitään yleistä pakkomiellettä kuvata kaikkia ostoksiani tai syömiäni ruokia blogiin, tyydyn vain mainitsemaan noista. Miksi sitten edes mainitsen? Siksi että noi oli hyviä ja tarpeellisia ostoksia. Pakko myös kertoa, ettei multa kysytty Alkossa papereita! Seuraavalta kyllä kysyttiin, hahah.

Juha soitti tätä tänään ennen kuin lähdettiin yhden kaksion näyttöön (jota ei sitten haluttu, oli esim. ruma ja ahdas keittiö), ja nyt tää soi mun päässäni:

Tiga – You Gonna Want Me

Video on pirun siisti, mutta tästä biisistä en kyllä edelleenkään voi sanoa pitäväni erityisemmin. Sori Juha! Ehkä vielä joskus.

Siinä samalla löytyi sitten tällainenkin:

Propsit Tigalle siitä, että se sai ton biisin kuulostamaan alkuperäistä paremmalta. Kuulun siihen porukkaan, joka pitää The xx:n xx-levyn huippuna Introa. Ekalla kuuntelukerralla petyin, kun levy ei jatkunutkaan samaan tyyliin. Ehdin jo odottaa jotain uutta ja mullistavaa ja sellaista, mihin voisin oikeasti ihastua. No, oon sittemmin oppinut pitämään siitä tylsäilystä vähän enemmän. Onhan se nyt ihan nättiä, pakko myöntää.

Kirjaostoksia ja ninja-pinjailua

2010-10-28T14:21:00.006+03:00

Suurikuu.fi:stä yhteensä kympillä! Myyjä totesi, että hyviä valintoja. En viitsinyt sanoa sille, että niinpä, oon lukenut Tarttin kirjan ehkä viisi vuotta sitten ja se on edelleen paras koskaan – tyydyin vain nyökkäämään ja hymyilemään. Näin siitä syystä, että mun hengitykseni haisi valkosipulilta. Ei ois pitänyt lisätä sitä mun ruokaani Kasviskeitaalla.

Elvina Cafén (Yliopistonkatu 15) 2.90 euroa maksaneesta cappuccinosta ei ollut apua tähän ongelmaan, mutta maistuihan se hyvältä. Itse paikka oli ihan viihtyisä ja miellyttävä, vaikkakin hiukan liian keski-ikäinen.

---

Jaga Jazzist sai mut innostumaan taas tästä:

Various Artists – ZEN CD a restrospective

Ihmeellistä kyllä, en ilmeisesti oo linkittänyt tota tänne aiemmin. Ihan sairaan hyvä kokoelma Ninja Tunelta chillailuun ja hengailuun. Ninja Tune on ehdottomasti mun lempparilevy-yhtiöni, koska esim. Amon Tobin, Bonobo, The Cinematic Orchestra, Coldcut, Jaga Jazzist ja Mr. Scruff.

Muutama erityinen suosittelu ko. albumilta:

DJ Food – Dark Lady

Mr. Scruff – Get A Move On!

Hexstatic – Auto

Coldcut – Timber

The Great Gigs in the Sky

2010-10-27T23:32:00.003+03:00

Ei muuten saatu Juhan kanssa lippuja Nationaliin. Voi tietysti vielä käydä tuuri, jolloin lippuja vapautuisi meillekin, mutta jos ei, niin eipä se nyt hirveästi haittaakaan. Ei varsinkaan nyt, kun sain tietää, että Mogwai tulee Tavastialle 5. huhtikuuta! Okei, keikka maksaa 35 euroa enkä oo koskaan ollut mikään erityinen Mogwai-fani, mutta ellen tosiaan pääse Nationaliin, niin voisinhan mä ihan hyvin käyttää ne rahat johonkin toiseen hyvään bändiin.

Mogwailta on muuten tulossa helmikuussa uus albumikin, Hardcore Will Never Die, But You Will. Onko ees paras nimi!

Just nyt tahtoisin kuitenkin mennä Jaga Jazzistin keikalle:

(Noi japanilaiset värikkäissä sadetakeissaan on kyllä aika liikuttavia.)

---

The Album Leaf on mukavaa taustamusiikkia öisin:

The Album Leaf – In A Safe Place (ko. levyltä esim. tää The Album Leaf – On Your Way)

Ikäihminen syksytunnelmissa

2010-10-26T13:14:00.007+03:00

Huomasin eilen, että Röyksoppin Juniorin kaveri Senior on Spotifyssa. Olin ihan unohtanut koko albumin ilmestymisen. Nähtävästi se tapahtui jo yli kuukausi sitten.

Royksopp – Tricky Two

(Toinen versio Juniorin Tricky Trickystä. Ehkä Seniorin menevin biisi, jota ei tästä huolimatta voisi kuvitella tanssivansa.)

Näin parin kuuntelukerran jälkeen voin todeta, että parempi tää on kuin Junior. Juniorilta oikeastaan vain Happy Up Here ja Röyksopp Forever on loistobiisejä, loput on jotenkin tasapaksua ja helposti unohdettavaa. Sitä paitsi rupesi jo vähän kyllästyttämään ne vierailevat naisartistit, kun lyriikat ei oo kuitenkaan mitään päätähuimaavaa kamaa. Seniorilta ei onneksi löydy laulua ollenkaan. Tässä on ehkä myös nähtävissä jonkinlaista paluuta Melody A.M.:n suuntaan.

Wikipediassa sanotaan näin: "The album has been described as an introspective, withdrawn, atmospheric counterpart to energetic Junior.[2][3] Röyksopp described the album as having an 'autumn mood' to it, while Junior had a 'spring feel'." Ihan osuvaa kyllä. Tän perusteella ei ookaan mikään ihme, että Senior on musta vaikuttavampi levy.

Parasta Seniorissa tuntuu olevan se, että sitä voi pitää helposti taustamusiikkina, mutta siihen voi kuitenkin halutessaan keskittyä ja huomata samalla kaikkia mukavia yksityiskohtia. Tuntuukin vähän hölmöltä kirjoittaa tästä jo nyt, kun koko albumi vaikuttaa olevan sellainen, että sen sisäistämiseen tulee kulumaan aikaa. No, ensivaikutelma nyt kuitenkin on tällainen!

---

Löysin muuten myös hyvän kannanoton siihen Horsmalahden puheenvuoroon, josta provosoiduin tässä merkinnässä: http://www.marisaario.net/?p=425

Mind/body/light/sound

2010-10-23T14:59:00.012+03:00

Todiste siitä, että oon ollut joskus Lynissäkin (tää tais olla jo kolmas kerta, huh!). Oltiin tultu jo aiemmin sellaiseen tulokseen, että Lynin tangot ois kätevät siihen semieroottisuuteen, jota me haetaan vuosijuhlakalenteriin. Täähän oli siis pelkkä testikuva, kun mietittiin, että voitaisko leikkiä pitkillä valotusajoilla. (Saatan ehkä hiukan rakastaa mun Speedlite 430EX II:ta ja Tamronin objektiiviani, jotka hankin viime kuussa.)

Vaikka itse malleilla olikin tyylikkäämmät vaatteet kuin mulla, on mun kuitenkin hehkutettava tota mun päällä olevaa paitaa, jonka ostin Threadlessistä. In your face, runotytöt – toi on paljon siistimpi kuin teidän julisteenne.

---

Eilen tuli maistettua italialaisia viinejä Duca di Camastraa ja Canapia. Multa ei irtoa noista muuta kommenttia kuin se, että ensimmäinen oli parempaa. Ehkä se johtui siitä, että se oli kevyempää kuin Canapi, en tiedä. No, eipä tää mitään ongelmia tuottanut, kyllä Canapia tuli joka tapauksessa kumottua kurkkuun ihan mukavasti Bowie-bileissä. Thin White Duken valkoinen kauluspaitakaan ei ihme kyllä tahriintunut!

Noissa bileissä mietin mm. sitä, miksen oo ottanut aiemmin selvää Aeroplanesta. Oon vaan kuunnellut Friendly Firesin Parisista tehtyä remixiä. We Can't Fly sai mut kuitenkin eilen niin fiiliksiin, että viimeistään nyt oli pakko testata tän ja mun musiikkimakuni yhteensopivuutta.

Kuuntelin nää ekaa kertaa vasta äsken, mutta molemmat kuulosti heti linkittämisen arvoisilta:

Aeroplane – Superstar

Aeroplane – London Bridge

Tänään onkin sitten vuorossa synttärijuhlat, huhhuh. Viiniä ei jostain syystä tee nyt mieli, mutta voisin kokeilla ainakin mulle suositeltua siideriä, Ecusson Bretagne Bruta. Oon niin ylpeä itsestäni, kun oon viime kuukausien aikana oppinut tykkäämään epämakeista (ja oikeista) siidereistä! Tuskin tuun ostamaan enää mitään Golden Capin litkuja. Veikkaan, että Rekorderligitkin saa jäädä nykyään yhä useammin hyllyyn. Kopparbergistä ja Upcideristä en oo puolestaan tykännyt koskaan, yh.

Niin, lisäksi oon siirtynyt tummapaahtoiseen kahviin vaalean sijaan. Kahviloissa tilaan yleensä cappuccinon, ja kotona ois hyvä olla kahvikermaa eikä pelkkää maitoa. Mitä elitististä sitä keksiskään seuraavaksi?

The desire that the voodoo gives to a weak mind

2010-10-22T14:36:00.012+03:00

Alkuvuosi 2011 näyttää keikkojen suhteen aika hyvältä:

17.1. Godspeed You! Black Emperor

3.3. The National

26.3. IAMX

Nationaliin pääsy ei tietenkään oo ollenkaan varmaa: oletettavasti on se pari minsaa aikaa klikkailla liput kuntoon. Mutta onnistuttiin me saamaan GY!BE:enkin liput, miksei siis tähänkin!

Koska tenttituska alkaa jo helpottaa, voin tänään hyvillä mielin lukea Sammakosta ostamaani Timo K. Mukkaa. Kirja sisältää runokokoelman Punaista, novellikokoelman Koiran kuolema ja "rapsodisen päiväkirjan" Ja kesän heinä kuolee. Eilen aloitin sen Rimmisen uusimman, Nenäpäivän, ja vaikken uskokaan sen yltävän Pussikaljaromaanin tai Pölkyn tasolle, ihastuin siihenkin välittömästi. Pussiksestahan tiesin jo heti ensimmäisten sivujen jälkeen, että se on jotain sellaista, mitä oon aina tahtonut lukea. Hyvä etten purskahtanut itkuun, kun se vaikutti niin mahtavalta (ja sitähän se totta kai oli loppuun asti). Siinä oli sitä samaa riemua kuin uuden loistavan bändin löytämisessä. Ja nimenomaan bändin, ei tutun bändin uuden levyn. Sellaisen bändin, jonka kaltaista ei oo kuullut koskaan aiemmin.

Viimeksi tällaisen reaktion ei kuitenkaan aiheuttanut kirja tai bändi vaan tämä:

En ota vastuuta, jos joku saa ton takia epilepsiakohtauksen. Kieltämättä pelkäsin itsekin ensimmäisten sekuntien aikana tulevani vähintään hulluksi mutta hetken kuluttua jo virnuilin itsekseni ja nautin aivan suunnattomasti kaikesta siitä mielettömyydestä. YouTubesta katsottuna tää ei tietenkään vaikuta ollenkaan niin voimakkaasti kuin leffateatterissa, jossa desibelit meinaa ylittää sietokyvyn ja jossa noita creditsejä tykitetään kokonaisen valkokankaan laajuudelta. En tiennyt, olisinko tahtonut sen jatkuvan vai loppuvan. Oon kuitenkin jo monta kertaa palannut tän videon ääreen, koska etenkin tossa musiikissa on jotain hyvin addiktoivaa (ja se muuten jää ihan pirun helposti soimaan päähän). Kai se muistutti/muistuttaa mua sekopäisestä reivaamisesta, mikä on totta kai hauskaa.

Ei Enter the Void tosta oikeastaan mihinkään muuttunut: se oli hämmennystä alusta loppuun. Helvetin ahdistavaa, silti upeeta. Voidista ei yhtään tiennyt, mitä se tulisi heittämään seuraavaksi eteen; siltä pystyi odottamaan ihan mitä tahansa. Samoin kuin Le scaphandre et le papillonissa eli The Diving Bell and the Butterflyssa myös tässä tapahtumien kuvaaminen päähenkilön pään sisältä tuntui erittäin epämiellyttävältä. Onneksi sitä ei tarvinnut kestää kuin alussa.

Kuten kaikki Voidiin vähänkään perehtyneet tietävät, niin leffan visuaalisuus oli creditsien tapaan jotain ennennäkemätöntä. Kuvaustyö oli ihan uskomatonta. Mitähän muita samankaltaisia adjektiiveja voisin tähän vielä heittää? Suoranainen porno sen sijaan oli loppujen lopuksi naurettavan eksessiivistä (eikä muuten ollenkaan kiihottavaa), mutta mun näkemykseni mukaan esim. loppupuolen sessiot ei ollut mitenkään yhdentekeviä. Ei leffan pituuskaan (n. 2,5 h) ollut jälkeenpäin mietittynä mikään ongelma.

En välttämättä tahtoisi katsoa Voidia enää uudestaan, vaikka sille kahdeksan tähteä kymmenestä annoinkin. Oon verrannut tätä Antichristiin, joka on musta jopa yhdeksän arvoinen. Nää leffat on sellaisia, ettei niistä voi sanoa tykkäävänsä, koska ne on niin epämiellyttäviä. Niihin liittää mieluummin adjektiiveja kuin verbejä. Mutta jos taidekokemus herättää ristiriitaisia fiiliksiä, sen on oltava onnistunut! Ehkä.

Toisaalta, jos tsekkaisin Voidin toisen kerran, voisin keskittyä paremmin itse tarinaan enkä pelätä sitä, mitä kuvaaja päättää seuraavaksi näyttää. Olin kyllä herkästi pahoinvoivana ihmisenä yllättynyt siitä, kuinka hyvin kestin kaiken sen epileptisen välkehdinnän ja räpsimisen. Sen sijaan esim. verisyys mua ei liikuttanut eikä liikuta ylipäänsäkään leffoissa. Abortoitu sikiökin oli vain abortoitu sikiö, ei siinä mitään.

Koska oon menossa tänään Bowie-bileisiin ja keväällä tosiaan tolle IAMX:n keikalle, lopetan tän merkinnän näihin:

David Bowie – I'm Afraid Of Americans (Nine Inch nails V1 MIx) - Nine Inch Nails V1 Clean Edit

IAMX – Nightlife

Jälkimmäisestä on tullut tänä vuonna aika lailla pakollinen etkoilubiisi.

ÄITI TOI NAINEN KIUSAA MUA EIKÄ ANNA MULLE SEKSIÄ

2010-10-08T17:17:00.014+03:00

Siis vittu mulla menee hermot näihin tyyppeihin, jotka puhuu ALEMMAN ja YLEMMÄN tason miehistä ja NAISEN SEKSUAALISESTA VALLASTA.

http://horsmalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48341-seksin-puute-tasa-arvo-ongelmana

Okei, oon silti Horsmalahden kanssa jokseenkin samaa mieltä puheenvuoron päättävästä neljän kohdan luettelosta. Seksin myyminen voi olla ihan jees elinkeino, joo, ja seksilelujen parempi saatavuus on kaikille voitto – enemmän harmitonta nautintoa, vähemmän raiskauksia. Neitsyydestä ei myöskään tarvitsisi ottaa niin paljon paineita kuin nyky-yhteiskunnassa otetaan.

En kuitenkaan ymmärrä tätä kohtaa: "Tyttöjen seksuaalisuutta voi lisätä kouluissa valistamalla. Mitä enemmän tytöt ja naiset harrastavat seksiä, sitä tasa-arvoisempi yhteiskunnasta tulee." Öh, lisätä? Tasa-arvoisempi? Miten tää käytännössä tapahtuisi? Opettaja toteaisi: "Tytöt, vapautukaa; pankaa niitä miehiä, jotta tästä maailmasta tulisi onnellisempi! He tarvitsevat tyydytystä, he tarvitsevat teitä!" Entäs se biologia, jolla Horsmalahti perusteli miesten suurempia seksuaalisia haluja, mihin se unohtui? Jos tyttöjen seksuaalisuutta voidaan lisätä valistuksella, on kai oletettava, että naisillakin on varastossa joitain seksigeenejä, jotka ympäristön pitäisi vain aktivoida. Hmm, jännittävää.

(Lisäksi: mitäpä jos ne tytöt ja naiset harrastavatkin seksiä keskenään?)

Komppaan Horsmalahtea toki siinä, että huoraksi/lutkaksi nimittely on turhaa ja epätasa-arvoista, sillä miehistähän ei yllättäen tällä tavalla koskaan puhuta. Onkin mielenkiintoista, että Horsmalahti ottaa asian esille kirjoituksessa, jossa hän selvästi yrittää tuoda ilmi sitä, kuinka kaikilla naisilla on seksuaalinen valta. Huoran stigma ei mielestäni kerro tästä vaan siitä, että naista on yleisesti pidetty miehen omaisuutena. On tietysti hyvä, että Horsmalahti puhuu seksuaalisesti hyvin halukkaiden naisten puolesta. Jos kuitenkin nämä itseään Alemman Tason Miehiksi kutsuvat tahtovat seksiä näiltä naisilta, on heidän(kin) valitettavasti oltava jollain tapaa viehättäviä. ATM:t pitäisi myös saada ymmärtämään, että saamisella ei todennäköisesti ole mitään tekemistä rahan tai statuksen kanssa. Tai ehkä oon vain liian nuori ymmärtämään tätä? Ehkä esim. kolmikymppisille naisille kelpaa enää rikkaat miehet (vaikka tiedossa olisi pelkästään seksin harrastamista) eivätkä he välitä siitä, ovatko nämä miehet fiksuja ja ystävällisiä?

Hohhoi. Mua hämmentää tossa kirjoituksessa myös se, ettei siinä käsitellä ollenkaan sitoutumisen ja rakkauden merkitystä. Voin sanoa, etten ainakaan itse tulisi onnelliseksi irtosuhteista. Ne ei sopisi mulle. En usko, että saisin erityisemmin nautintoa seksistä, ellei mulla olisi syvempää tunnesidettä siihen ihmiseen. Ymmärrän toki sen, että joillekin on itsetunnon kannalta hyvä saada välillä seksiä: pääsee tuntemaan itsensä halutuksi. Oon kuitenkin saanut erinäisistä PUA-blogeistakin sellaisen käsityksen, että nämä neitsytmiehet haluavat lopulta löytää myös sen molemminpuoleisen rakkauden, elämänkumppanin. Vuoden yliopistomaailmassa eläneenä ja sitä seuranneena oon myös havainnut, että sekä sinkkunaiset että -miehet, jotka saavat toisinaan seksiä, voivat tuntea olonsa yksinäiseksi. Joo-o, ihan totta!

Okei, saatoin mennä vähän sivuraiteille, sillä Horsmalahtihan korosti lähinnä tasa-arvo-ongelmaa. Joka tapauksessa en lähtisi tuollaiseen "seksuaalisen vallan" polarisointiin. Asiat voi olla moniulotteisempiakin, not? Näiden tiettyjen miesten olisi ehkä hyvä sisäistää sekin, että joskus maailma vain kohtelee epäreilusti, mille ei voi mitään.

7.10.2010 16:24 Emma:

"Eihän tämä liity mitenkään tasa-arvon käsitteeseen? Ei kyse ole mistään arvotusongelmasta, ettäkö miehiä katsottaisiin arvottomampina saamaan seksiä, ja naiset pihtaisivat pelkästä ylemmyydentunnosta. Miesten on aika uudistua seksittömämpään maailmaan, sen sijaan että naisia taannutettaisiin kiimaisten apinoiden tasolle oikein koulunpenkillä, hah! Primitiivisten sukupuoliviettien seuraaminen (siis miesten taholta) on pilannut maailman, piste."

8.10.2010 06:01 Vieras:

"Taas tällaista uskomatonta p..kajauhantaa naisten seksuaalisesta vallasta. Aivan yhtä lailla naiset voivat kärsiä seksin puutteesta. Itse naisena olen tehnyt suurimman osan aloitteista aina itse. Koskaan en ole mieheltä pankkitilin saldoa tai edes ammattia kysellyt. Mies on saanut koska on ollut mielestäni viehättävä. Se tarkoittaa että kemiat ovat kohdanneet. Nyt olen lihonut viime vuosina huomattavasti ja kumma kyllä ei enää seksiäkään heru juuri mistään. Kenelläkään kun ei ole velvollisuutta panna ketään jota ei koe viehättäväksi. Mutta jos mies ei saa niin se on tasa-arvo-ongelma? Eli naiset tulisi pakottaa antamaan miehille vaikka väkisin? Saanti nyt vaan on siitä kiinni, että pitääkö joku sinua pantavana vai ei, yksikään tuntemani nainen ei pane esittämälläsi periaatteilla. Koska kuvastasi päätellen olet ok näköinen kaveri, täytyy saamattomuutesi johtua sietämättömästä luonteestasi. Ketään naista ei viehätä tuollainen puskaraiskaajamentaliteetti, että naiset ovat muka sinulle panon velkaa. Ja kerropa, kun naiset kerran eivät yleistyksesi mukaan halua seksiä vaan parisuhteita, niin kukas sen sitten takaa? Onko minulla naisena nyt sitten oikeus syytellä yhteiskuntaa sinkkuudestani ja vaatia parisuhdetta?"

8.10.2010 11:24 Matilda Forstadius:

"No nyt tuli vihdoin selitys kaikelle. Olenkin ihmetellyt, että miksi minustakin tuntuu että teen jotain väärin kun en anna jokaiselle naisvihaajalle joka sönköttää minulle baarissa. Onneksi Panu on nyt valistanut minua ja voin aloittaa humanitäärisen avustustyön heti nyt perjantai-iltana. Sääli vaan etten tajunnut nuorempana, esim. jo 12-vuotiaana, että minun tulisi availla reisiäni siannäköisille raiskareille pikkasen helpommalla. Miksei opettaja kertonut kuudennella että pornoa suurkuluttavat nelikymppiset runkkarimiehet tarvitsevat minua biologisesti? On kyllä peruskouluopetus ihan hunningolla.

Tuli kyllä luettua veretseisauttava puheenvuoro. Anteeksi että käytän sanoja "tuli" ja "seisauttava", nehän ovat ilmiselvää puutteessa elävien miesten kiusaamista. Puhun rivoja enkä ymmärrä antaa. Sehän on tietysti minulla geeneissä, joten sori vaan Panu ja muut kaltaisesi unelmien prinssit. Lupaan että ensi kerralla kun tulet hönkimään minulle sipulin- ja oksennuksentuoksuisia ehdotuksia baaritiskillâ ja puristelet siinä ihan julkisesti esillä pitämääni vartaloa, niin lähden heti mukaasi sinne Pirkanmaalle varmistamaan että tämä kieroutunut valtasuhde, jossa minä ja kaltaiseni peppua ketkuttavat ylimieliset pihtarit pidämme pilkkanamme sinunlaisiasi yhteiskunnan altavastaajia, loppuu välittömästi. Onneksi maailmassa on kaltaisiasi suoraselkäisiä raavaita miehiä, ettei meiltä unohtuisi se oikea totuus."

Perjantaimusiikit

2010-10-01T15:11:00.006+03:00

Sasha – Magnetic North

Sasha – Boileroom

Sasha – Xpander

Pakko-ostos

2010-09-29T23:11:00.003+03:00

"Kakistelin tovin kurkkuani ja onnistuin sanomaan Päivää.

– Niin tosiaan päivää, se sanoi ja jatkoi: – Unohtui tosiaan. Päivää. Niin. Mitä asiaa?

– Niin olen talous, onnistuin sanomaan jotenkin lapsellisen pontevasti, mutta sitten meni yhtäkkiä jokin luu kurkkuun. Sanat vain loppuivat, päässä häilyi kyllä jotain, mutta kaikki vähä ja vähäjärkinen mitä yritti lähettää suun suunnalle, juuttui jonnekin matkan varrelle kuin rytöytyneelle polulle tai kalkkeutuneisiin suoniin.

– Vai niin, Jättiläis-Karkku sanoi ja jäsenteli keskelle kauheaa päätään valtavan hymyn. Sillä oli tehdastekoisen näköiset tasaiset ja vitivalkeat hampaat.

– Aikamoinen vastuu yhdelle ihmiselle, se sitten jatkoi ja hymyili lisää ja näytti vähän itsetyytyväiseltä ja yllättäen jollakin tapaa poikamaiselta, siltä että se tajusi yhtäkkiä päässeensä leikkimään jotakin nasevaa elokuvakohtausta.

– Tutkija, onnistuin sitten puolestani ähkäisemään. Kengän sisällä varpaat löivät hermostunutta hurraa-aaltoa vasemmalta oikealle ja takaisin. – Taloustutkija, jatkoin. – Talous tuota siis tutkimuksesta, siis tutkija, kyselijä, siis. Eli että haluaisin. Hetken aikaa. Aikaanne. Taloustutkimus.

Viimeisen sanan miltei huusin."

Sain juuri tietää, että Mikko Rimmiseltä ilmestyy 2.10. uusi kirja, Nenäpäivä. Oon onnellinen.

Just remember to fall in love, there's nothing else

2010-09-29T17:10:00.006+03:00

Uagh, mihinköhän tääkin kuukausi on kulunut. Ei ainakaan uuden musiikin etsimiseen, leffojen katseluun tai kirjojen lukemiseen – ellei Ihmisen psykologista kehitystä tai Kasvatuspsykologiaa lasketa. Tai no oon mä sentään lukenut Fear and Loathing in Las Vegasin loppuun. Tykkäsin enemmän Rum Diarysta, vaikka oli toikin ihan jees.

Pitäis varmaan lopettaa kursiivien käyttö.

Syyskuuta leimaa ehkä musiikin puolesta eniten Jenni Vartiainen, koska Nettiin on valitettavasti soinut mun päässäni vähän väliä. Tälläkin hetkellä yritän olla ajattelematta koko biisiä, koska en oo tosiaan vielä valmis tekemään itsemurhaa.

Joo. Oon tainnut kuunnella lähinnä sitsilauluja, 65daysofstaticia ja Mogwain Happy Songs for Happy Peoplea (sekä 26.8. linkitettyä Chemical Brothers -remixiä, joka on esim. täydellinen).

65daysofstatic – Dance Dance Dance
Mogwai – Killing All The Flies

Todennäköisesti jatkan kampuksella pyörimistä, juhlimista, yleistä släkkäilyä ja salilla käymistä (l-o-l) mutta ehkä voisin yrittää aktivoitua myös tähän blogiin liittyvien juttujen suhteen. Oon vaan ollut liian väsynyt keskittymään mihinkään.

Ai niin, tää uutinen kuulosti hyvältä:

http://www.rumba.fi/nine-inch-nailsin-year-zero-albumi-muuttuu-tv-sarjaksi-10696/

Nyt Proffaan suunnittelemaan ainejärjestön vuosijuhlakalenteria, johon oon lupautunut kuvaajaksi. Siitä tulee NIIN hieno.

20 tarttunutta albumia

2010-09-09T19:47:00.003+03:00

The rules: Don't take too long to think about it. 20 albums you've heard that will always stick with you. List the first 20 you can recall in no more than 10 minutes. Tag 20 friends, including me, because I'm interested in seeing what albums my friends choose. (To do this, go to your Notes tab on your profile page, paste rules in... in no particular order...)

1. Radiohead: Kid A
2. Godspeed You! Black Emperor: Lift Your Skinny Fists Like Antennas to Heaven
3. Ulver: Perdition City
4. CMX: Aion
5. Mew: And the Glass Handed Kites
6. Porcupine Tree: Deadwing
7. Magyar Posse: Kings of Time
8. Cult of Luna: Salvation
9. Devin Townsend: Terria
10. Tool: Ænima
11. Sigur Rós: Ágætis byrjun
12. Radiohead: OK Computer
13. Massive Attack: Mezzanine
14. Nine Inch Nails: The Fragile
15. Steve Reich: Music for 18 Musicians
16. Sigur Rós: Takk...
17. Absoluuttinen Nollapiste: Nimi muutettu
18. Infected Mushroom: B.P. Empire
19. PMMP: Veden varaan
20. The Cinematic Orchestra: Ma Fleur

Näillä saattais jo pärjätä aika hyvin autiolla saarella.

Like a daydream or a fever

2010-09-01T16:01:00.008+03:00

http://meteli.net/uutiset/4516

Vois sanoa, että meitsi on aika kikseissä tästä. GY!BE:n jälkeen ~~oisin~~ oon sitten nähnyt oikeastaan kaikki muut mulle tärkeimmät bändit paitsi Radioheadin. Radioheadista oisin kyllä valmis maksamaan aika vitusti, jos ne joskus sattuisi Suomeen tulemaan. Tosin voisin mä esim. Tukholmaankin lähteä niiden takia.

Ootan tosta keikasta samanlaista spektaakkelia kuin vuoden 2008 Sigur Rósista. Kuten oon todennut aiemminkin, Popplagið-encore on yks ekstaattisimmista asioista, joita oon koskaan kokenut:

Edes toi kammottava taputtaminen ei onnistunut pilaamaan mun fiilistäni. Heiluin ja itkin tuolla kuin jossain uskonnollisessa hurmiossa. Toi video onnistuu edelleen kylmäväreilyttämään ja nostamaan kyyneleet silmiin; noi minuutit vaan oli jotain aivan käsittämätöntä. Joku on kommentoinutkin tohon näin:

"On aika mieletön tunne katsoa tätä, ja hetken päästä tajuta että oli näkemässä tuon paikan päällä. Oli todellakin sellainen kokemus että sitä ei pysty mitenkään kuvailemaan. En ole koskaan muulloin kokenut mitään näin intensiivistä."

Oisin kyllä menettänyt niin paljon, ellen ois päässyt tuonne – enkä puhu nyt pelkästään Popplagiðista. Koko keikka oli silkkaa euforiaa ekasta biisistä Svefn-g-englarista asti. Okei, rupesin hehkuttamaan hiukan liikaa, eh? Pointti on joka tapauksessa se, että en aio missata GY!BE:äkään. En tosiaan.

Rohmu mikä rohmu

2010-08-31T14:13:00.008+03:00

Listasin elokuun alussa kirjoja, jotka tahdon ihan niinku oikeesti lukea alusta loppuun ennemmin tai myöhemmin:

Scott Bakker: Neuropath (lainassa, kesken)

J. G. Ballard: Crash

Charles Bukowski:

Ham on Rye
Notes of a Dirty Old Man (kesken)
Post Office (kesken)
Women

William S. Burroughs: Naked Lunch (lainassa)

Nick Cave: The Death of Bunny Munro (kesken)

Bret Easton Ellis:

Glamorama (lainassa, kesken)
Less Than Zero (kesken)
Lunar Park (ostettu, kesken)

Joseph Heller: Catch-22

Aldous Huxley: Brave New World (lainassa)

Milan Kundera: The Unbearable Lightness of Being

Cormac McCarthy: The Road (ostettu, kesken)

Richard Morgan: Market Forces (lainassa, kesken)

Sofi Oksanen: Puhdistus

George Orwell:

1984 (kesken)
Animal Farm (lainassa)

Chuck Palahniuk:

Damned (ilmestyy 2011)
Haunted
Invisible Monsters (ostettu, kesken)
Lullaby (ostettu)
Rant
Snuff
Tell-All

Robert M. Pirsig: Zen and the Art of Motorcycle Maintenance (kesken)

Donna Tartt: The Little Friend (ostettu, kesken)

Hunter S. Thompson: Fear and Loathing in Las Vegas (lainassa, kesken)

Kurt Vonnegut:

Cat's Cradle
God Bless You, Mr. Rosewater (lainassa, kesken)

Irvine Welsh:

Filth (kesken)
Glue
Porno

---

Joo, eiköhän nää riitä toistaiseksi. Osa näistä on ollut ehkä liiankin kauan kesken; ne pitäis varmaan aloittaa kokonaan alusta, jotta en ois ihan pihalla.

Ai niin, oon vissiin suunnitellut tenttiväni tän vuoden puolella yleisestä kirjallisuustieteestä kaunokirjallisuuskurssin a-osan. Ömm tota joo. Yllä mainittujen lisäksi vähän Odysseiaa, Kuningas Oidipusta, Don Quijotea, Robinson Crusoeta, Faustia yms. Voin sanoa, ettei sillee hirveesti kiinnostais.

Ois myös vielä uusimmat numerot Imagesta ja Tieteestä tossa kahlattavana. Jälkimmäistä tilataan puokkiin Juhan kanssa. Lisäksi Juha tilas eilen meille Scientific Americania kahdeksi vuodeksi ja kuus numeroa Scientific American Mindia. Mindiin sain ensikosketuksen jo viikonloppuna, ja oi että, se oli hieno hetki. Neurotieteet on parasta. Nyt palaan kuitenkin epätieteellisen huumesekoilun pariin Las Vegasiin.

Day 17 - A song that you want to play at your funeral

2010-08-27T12:49:00.007+03:00

Ehkä kaunein ja rauhoittavin biisi, jonka tiedän:

Hautajaismusiikki ei vaadi sanoja. Ois siistiä, jos ton maailman upeimman musiikkivideon vois vielä heijastaa jollekin skriinille.

Day 16 - A song that you want to play at your wedding

2010-08-26T15:53:00.005+03:00

Oon pistänyt tän biisin tänne aiemminkin, mutta ei voi mitään:

Elbow – One Day Like This

En oo ikinä aiemmin miettinyt mitään hääbiisejä (kuten en oikeastaan häitänikään) mutta nyt tajusin, että kyllähän ainakin tää pitäis niissä soittaa. Viulut, juhlallinen meininki ja kaikki! Pointti ei kuitenkaan oo niissä, yllätys yllätys. Löydettyäni Elbow'n tuona Muutosten Keväänä vuonna 2010 huomasin, että One Day Like This kuvasi mun senhetkisiä fiiliksiäni häkellyttävän hyvin. En nyt väitä, että olisin ollut jatkuvasti täynnä sitä pelkkää puhdasta riemua kuin mitä tää biisi on, mutta jotain kertoo kai se, että purskahdin ekalla kuuntelukerralla itkuun, koska samastuin tähän niin vahvasti.

One Day Like Thisin erittäin suuri lisäansio on myös se, että se assosioituu varmasti vain ja ainoastaan tähän seurustelusuhteeseen eli Meihin, koska kumpikaan ei tosiaan ollut kuunnellut Elbow'ta ennen kevättä.

Joojoo lässyn lässyn. Tässä vielä mun Spotify-tanssilistani uusin lisäys:

The Chemical Brothers – Swoon (Boyz Noize Summer Remix)

Day 15 - A song that you listen to when you’re sad

2010-08-25T15:21:00.004+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Joo, ajattelin, että parin kuukauden tauon jälkeen voisi palata tähän päiväkohtaiseen meemiin...

Radiohead – How To Disappear Completely

Mulle hyvin henkilökohtainen biisi, joka ei kuitenkaan onneksi assosioidu mihinkään tiettyyn ihmiseen, tilanteeseen tai hetkeen. Täydellisen depressiivistä.

the moment's already passed
yeah it's gone
and I'm not here
this isn't happening

Lauri Tähkästä screamon kautta uusiseelantilaisiin, fuck yeah

2010-08-24T17:04:00.015+03:00

http://www.stara.fi/2010/08/23/lauri-tahka-elonkerjuu-jaa-pitkalle-tauolle-2/

Eilisen paras uutinen, ei epäilystäkään.

Oon katsonut viikossa yhdeksän jaksoa Six Feet Underia, kahdeksan jaksoa Flight of the Conchordsia ja Battlestar Galactican ykköskauden kaksi viimeisintä jaksoa. Mikäs tässä, ihan hauskaa on ollut huolimatta siitä, että mulla saattoi olla enteroviruksen aiheuttama aivokalvontulehdus. (Hohhoh, yritänkö mä muka väittää tässä, että jatkossa tää sarjojenkatsomisvauhti jotenkin hidastuisi ja alkaisin sen sijaan esim. valmistautumaan ensi lukuvuotta varten? Ilmeisesti.)

Tykkäsin eilisestä Hugosta. Kolmeen pekkaan ostettu 15 €:n punkku oli hyvä veto samoin kuin hampurilaisannoksen syöminen. Omnom. Istuttiin mukavasti omassa loosissamme katsoen samalla Simpsoneita, leffaa Red Eye (jota kuvailisin tylsäksi ja epäjännittäväksi) sekä Californicationia. Varsinaisen baaripuolen televisioista näytetty jalkapallo ei päässyt häiritsemään missään vaiheessa. Mahtava paikka kaikessa monipuolisuudessaan, pakko mennä toistekin.

Öö joo, voisinkin varmaan siirtyä arvostelemaan pelkästään Turun baareja. Vitut musiikista, en mä sitä jaksa kuunnella. Mitä nyt mulla soi aina vähän väliä päässä tää:

Sarjassamme "en pysty kuuntelemaan tätä biisiä muuten vain, koska tästä tulee mieleen herääminen / minulle tulee tarve vastata puhelimeen". Laser Life on ollut jo melko kauan Juhan herätyksenä, joten tohon alkuun on tullut herättyä useammin kuin kerran. Päivän ensimmäiset biisit jää kaikista helpoiten päähän soimaan, joten...

Kun nyt Juhan musiikkeihin päästiin, niin voisin linkittää tällaisen yllättävänkin hyvän biisin:

Ranskalaista screamoa. Jep, sitä mun kuunnelluimpaa genreäni. (Kohta 1:58, ah mitkä bassot!)

Oikeastaan viime aikoina oon kuunnellut lähinnä Massive Attackin Mezzaninea ja tullut siihen tulokseen, että se on yksi parhaimmista albumeista, joita omistan. Lisäksi Angel on vähintään jossain parhaimpien biisien top kympissä.

Tän merkinnän koheesio kusee ja lujaa, mutta ihan sama, palaan vielä tohon Flight of the Conchordsiin, koska tää nyt vaan on niin paras:

Mua rupes joskus vituttamaan koko tv-sarja, koska musta nää livet oli niin paljon parempia ja koska ihmiset vaikuttivat arvostavan ja kehuvan pelkästään tätä sarjaa – ja joo, koska nauroin näille ennen kuin sitä oli vielä esitettykään. Kuten jo merkinnän alussa vihjasinkin, oon kuitenkin viimein antanut myös sarjalle mahdollisuuden ja todennut, että ihan törkeän hauskahan se on. Joka tapauksessa biisit ei loista siinä todellakaan samalla tavalla kuin näissä live-esiintymisissä, joita varten ne on kuitenkin alun perin tehty. Esim. Business Time on toki hulvaton sekä livenä että sarjassa, mutta mua häiritsi sen irrallisuus siihen jaksoon nähden, johon se oli tungettu.

FotC:n levyjä en oo vieläkään viitsinyt kuunnella kunnolla. No, ehkä niistäkin voisi löytyä jotain uusia ulottuvuuksia niihin biiseihin, enpä tiedä (usko). FotC vaatii musta kuitenkin yleisön, naurua, Jemainen ja Brettin ilmeitä ja pokan pitämistä, tunteiden/tunteettomuuden välittymistä.

Kulttuuria kulttuuripääkaupungissa, woot?

2010-08-14T19:15:00.018+03:00

---

Olin Sannin, Niinan ja Juhan/Matin (ensin toisen, sitten toisen) kanssa Taiteiden yössä torstaina. Ensimmäinen todiste siitä oli kirjaston eteen tuotu lava ja musiikkiesitys, josta totesin, ettei illan musiikkipuoli taida olla ihan mua varten. Oltiin menossa poistokirjamarkkinoille kirjaston pihalle. Ne oli juuri alkaneet, mutta silti ihmisiä oli jo aivan liikaa. Jos tahtoi tsekata, mitä kirjoja niissä laatikoissa oikeasti oli, piti kurkotella olkien yli tai yrittää tunkea itsensä johonkin väliin keinolla millä hyvänsä. Kyllästyin nopeasti. Ihmismassa ärsytti enkä jaksanut tosissani ruveta kaivelemaan niitä laatikoita, joten jäin sivuun odottamaan toisia. Näin yhdellä tytöllä jonkin Irvine Welshin kirjan, mikä vähän vitutti. Myöhemmin illalla myös tavattiin yksi meidän opiskelutoveri, joka oli löytänyt Chuck Palahniukin Tukehtumisen. Ghjggj. Kirjasto ois ehkä voinut hi-e-man laajentaa markkina-aluettaan, kun sitä tilaa sillä pihalla kuitenkin oli.

Kuulostan nyt varmaan joltain vanhalta tädiltä, mutta oli upeeta seurata lahjakkaiden nuorten improvisointia Ylioppilasteatterilla. Pitäis varmaan käydä katsomassa tuolla joskus joku kunnon näytelmäkin. Kirjakahvilassa eli Brinkkalan sisäpihalla ois esitetty Albert Lamorissen Punainen ilmapallo (ja säestyksen ois hoitanut Severi Pyysalo), muttei muistettu tarkkaa kellonaikaa. Matti lähti kuuntelemaan B-galleriaan Topias Tiheäsalon ja Jaakko Tolvin improvisaatiomusiikkia, kun taas minä, Sanni ja Niina mentiin käymään ensimmäistä kertaa El Gringossa. Hämmentävä paikka: hyvin pieni, ei voinut maksaa kortilla, pelkästään mietoja juomia. "Liian etninen ilmapiiri", toteaa joku vapaa-aikavirasto.comissa, hahhah. Tilattiin kasvis-fetatortillat, joissa ei ollut mitään valittamista. Ja 2,5 € / kappale! Jos joskus lähden jostain baarista nälkäisenä ennen kello kahta, käyn ehdottomasti Gringossa hakemassa syötävää. Halpaa, hyvää ja huomattavasti terveellisempää kuin Hesen kerrosateria.

Pohdintojen jälkeen me kaikki neljä päädyttiin Dynkyn Erotica Nightiin. Skriinille heijastetut eroottiset leffanpätkät herätti ainakin keskustelua, ellei muuta. Tunnistin ainoastaan Lost Highwayn, mutta kaikki muu näyttikin lähinnä ärsyttävältä paskalta.

Dynkyssä yksien tai parien jälkeen lähdettiin tarkastamaan Teatterisillan meininki. Jep, siellä taas hipit rummutteli ja pisti sillan pomppimaan mukana. Lopulta oli yhtä hyvä meno kuin viime vuodenkin Taiteiden yössä, jolloin me Matin kanssa osallistuttiin aktiivisesti näihin jameihin (löin puukalikalla penkkiä ja sillankaidetta, oli hauskaa). Katseltiin ihmisiä ja naureskeltiin niille hyväntahtoisesti. Aurajoki ei oo ehkä koskaan näyttänyt niin kauniilta kuin silloin. Fibonacci-piipustakin heijastui kaunis punainen vana veteen, ah. Turun elokuinen kirkas taivas oli myös varsin nautittava, vaikka tähtiä onkin täällä valitettavan vähän. Harmitti, ettei mulla ollut kameraa mukana.

On se vaan hienoa, että tulevassa kulttuuripääkaupungissakin on edes joskus jotain edullista/ilmaista ja kiinnostavaa kulttuuritoimintaa. Voin muuten sanoa, että vituttaa suunnattomasti ne iskulausesyöpäläiset, joita on ripoteltu ympäri kaupunkia. Kirjaston pihalla jollain oli kangaskassi, jossa luki: "Hei, kuka sammutti kulttuurin?" Siis anteeks mitä, pitäiskö ton nyt jotenkin kohottaa tätä Turun kulttuuri-imagoa.

Chemical fucking beats!

2010-08-13T15:40:00.013+03:00

Joo. Chemical Brothers oli usko-vitun-maton, sanoi esimerkiksi musakriitikkomme O.O. mitä tahansa. Oonkohan mä vaan jotenkin tyhmä, kun mulle riitti se, että oli loistava show ja hyvät bileet? Sain jopa Galvanizesta kylmäväreitä, vaikken edes pidä koko biisistä. No, aloitusbiisi on aina aloitusbiisi.

Enpä ois uskonut vielä vuosi sitten sitäkään, että suorastaan itkisin ilosta kuullessani Hey Girl Hey Boyn alkavan – olihan se silloin mun mielestäni vain ärsyttävä hittibiisi, tyyliin "paskaa, mut kuitenkin Chemicalia joten". Nyt olin huutamassa muiden mukana: "Here we go!" ja liikehdin niin, että ihmiset mun ympärilläni todennäköisesti luuli mun vetäneen jotain muutakin kuin alkoholia ja nikotiinia.

Parhaita hetkiä oli Horse Power, sen jälkeinen Star Guitar ja Saturate, jonka alkunostatus sai mut kiljumaan. Saturate taitaa muutenkin olla eka Chemical Brothersin biisi, johon totaalisesti ihastuin. Harmittamaan jäi ainoastaan encoren puuttuminen, koska encore-biiseinä ois luultavasti ollut Leave Home ja Block Rockin' Beats. Jälkimmäinen kuitenkin kuuluu mun suosikkeihini noilta veljeksiltä.

En tiedä, oisko ollut vielä hauskempaa, ellen ois tehnyt Spotifyhyn soittolistaa edellisestä setistä, koska setti oli tosiaan ihan sama sitä encorea lukuun ottamatta. Ehkä oli silti ihan hyvä tietää jo etukäteen, ettei sitä Burst Generatoria tulisi.

Tältä se näytti joskus Moskovassa:

Kun katoin ton ekan kerran joskus keväällä, tiesin, etten todellakaan voisi jättää Chemicalia väliin, jos ne joskus tulisi Suomeen. Kyyneleet kohos silmiin pelkästään ton pätkän takia (no mut "serotoniinivaje tekee itkupillin", vai miten se oli).

Ja koska sanoin on aika vaikea kuvailla sitä tunnelmaa, joka myös Flow'n keikalla vallitsi, niin hyödynnän YouTubea ja niitä ihania ihmisiä, jotka mahdollistaa fiilistelyn vielä keikan jälkeenkin:

No se Saturaten alkunostatus. Skriini kohdassa 2:11 = close to perfection.

Tän videon uppaajalle oon kaikista kiitollisin:

Loistava ja myös uskomattoman laadukas kooste. 1:21 (Another World), 1:53 (Horse Power), 3:36 (Star Guitar), 4:03 (Hey Boy Hey Girlin alku), 4:53 (!!!!!), 9:02 (Chemical Beats).

Niin joo, olihan siellä ne Kap Kap ja LCD Soundsystemkin soittamassa. Ekaa en nähnyt, sillä ryyppäsin silloin Töölössä, mutta toka oli oikein hyvä. Aluks olin Drunk Girlinä anniskelualueella; sitten rupesi tuntumaan siltä, että tahdon suurempaan ihmisjoukkoon fiilistelemään. Lähes puolet biiseistä oli mulle melko vieraalta s/t-levyltä (olin toki tsekannut niidenkin settilistan etukäteen), mutta pysyin silti ihan hyvin meiningissä mukana. Jostain syystä mulla kuitenkin oli koko ajan sellainen fiilis, että tyypit olivat vain päättäneet hoitaa homman hyvin ja häipyä. Ehkä tää johtui niiden niukasta esiintymistavasta? Vaikutelmaa tietysti vahvisti myös se, ettei Flow suvainnut niillekään encorea. En ymmärrä, miksi pirussa sen aikataulun piti olla niin tiukka. Tosin hyvä puoli siinä oli se, että ehdin monien muiden tavoin yön vikaan metroon eikä tarvinnut säätää bussien kanssa.

Chemical helpotti taas hetkeksi sekä tanssi- että keikkatarvetta, mutta mulla on edelleen hirveä ikävä Dynkyn tanssilattialle, johon en oo astunut koko kesänä. Tulispa jo syksy ja syksyn bileet ja syksyn bileiden jatkot, jotta voisin taas päätyä jonnekin baariin tekemään päättömiä tanssiliikkeitä. Mua houkuttelisi jopa Monkey ja Lyni, koska paskan musiikin tahtiin tanssiminen vasta hauskaa onkin. Ironisesti, kännis ja läpäl, etc. Sitä paitsi Lynissä on tangot, köhköh.

There's a big fat crazy picture of New York!

2010-08-09T16:26:00.011+03:00

Viime ajat lyhyesti:

Ilmiö oli mainio pikkufestivaali. Parasta oli Magyar Posse (euforiaa euforiaa euforiaa) ja Cleaning Women (huh mikä meininki!). Kap Kap ja Pikku Kukkakin oli loistavia.

Inception oli kelpo mindfuck, IMDb-arvosanaksi annoin jopa kasin.

Aloin lukea Bret Easton Ellisin Glamorama-järkälettä, vaikka loppuun voisi tietysti saattaa myös Kurt Vonnegutin Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewaterin tai Scott Bakkerin Neuropathin tai Richard Morganin Market Forcesin – näin muutamia mainitakseni.

Keskiviikkona on Flow'n avajaiskonsertti, eikä mulla oo seuraa. Ei kukaan ookaan enää tulossa, vaikka siihen niin kovasti luotinkin. Noi keikat ois just sellaisia, joilla tekis mieli fiilistellä jonkun/joidenkin kanssa eikä yksin. No, ei voi mitään. Vaikka mulla ei nyt ookaan ketään, jonka kanssa odottaa innolla tulevia keikkoja ja hehkuttaa niitä jälkeenpäin, niin ainahan voin ainakin humaltua ja luottaa siihen, että fiilikset nousee vähän korkeammalle. Varsinaisille festivaaleille en oo sittenkään menossa, vaikka se perjantai niin kovasti houkuttelisikin.

The Smashing Pumpkins – Ava Adore

The Smashing Pumpkins – 1979

Queens Of The Stone Age – Better Living Through Chemistry

Queens Of The Stone Age – Quick And To The Pointless (tän hetken paras riehumisbiisi!)

Mahdollisuuksia! Haasteita! Ties mitä! Vou!

2010-07-16T15:02:00.016+03:00

Youth in Revolt oli överi, random ja epärealistinen, mutta niinhän sen kuuluikin olla. Se oli juuri sellaista, jota kaipasinkin helteen sulattamille aivoilleni. Halusin jotain viihdyttävää ja hauskaa ja sitä myös sain. En todellakaan jaksaisi katsoa nyt mitään raskasta ja hidastempoista taideleffaa.

Mitään uutta leffa ei tarjonnut, sillä konsepti "neitsyt ja kaikin puolin luuseri teinipoika" on tietysti hyvin kulunut – ja myös hyvin epähoukutteleva. Youth in Revoltille kannatti kuitenkin antaa mahdollisuus, koska jotenkin kummasti se onnistui käsittelemään päähahmon Nick Twispin seksuaalista epävarmuutta todella huvittavalla tavalla. Toki huumoria revittiin nokkelasti ja vähemmän nokkelasti myös muista aiheista. Sienisekoilut tuntui jotenkin päälleliimatuilta eikä niitä kuvattu edes erityisen todenmukaisesti, mutta oli niissäkin oma hauskuutensa.

Koska kohderyhmänä oli selvästi teini-ikäiset, salissakin oli mun ja Juhan lisäksi pari selvästi yläasteikäistä porukkaa ja jokin yksittäinen naispuolinen henkilö. Oli hassua olla vanhimmasta päästä leffateatterissa; harvemminpa sitä katsoo mitään K13-leffaa edes kotioloissa. Jotkut Youth in Revoltin vitseistä upposi kyllä varmaan paremmin tällaiseen vähän vanhempaan nuorisoon (lol). Esimerkiksi se, että Nickin ihastus ja naispäähahmo Sheeni Saunders tykkäsi Godardin leffoista ja oli muutenkin hillitön Ranska-fani, tuskin hirveästi huvitti niitä vieressämme istuneita yläastelaisia. Tai mistä mä tiedän, ehkä nekin tykkää dissata runotyttöjä ja naureskella itseironisesti omalle elitismilleen. (Pakko silti myöntää, että itsekin tykkään À bout le soufflesta eli Breathlessista, joka Youth in Revoltissakin mainittiin.)

---

Leffojen katseleminen on tosiaan ollut melko vähäistä viime aikoina, kun mihinkään ei jaksa keskittyä paria tuntia kerrallaan. There Will Be Blood meni jotenkuten vielä kesäkuun lopussa, mikä tosin johtui osittain siitä, että katsoin sen mun pikkuveljeni kanssa enkä voinut keskeytellä leffaa mieleni mukaan. There Will Be Bloodin tarina oli rakennettu ihan hienosti, siinä oli mielenkiintoisia teemoja ja jännät musiikit (kaikki kunnia Radioheadin Jonny Greenwoodille), mutta siihen se sitten jäikin. Ei mitään kovin ihmeellistä.

Leffojen sijaan oon yllättäen kiinnostunut laadukkaista tv-sarjoista. Kun nörähdin 13-vuotiaana, mun telkkarin katseluni väheni reippaasti enkä jaksanut seurata yhtäkään sarjaa. Kaikki oli mun mielestäni paskaa ja/tai tuli liian myöhään. Luin jonkin verran arvosteluja Satakunnan Kansasta, joten ihan pihalla en ollut, vaikka harvemmin mitään katsoinkaan. Tai no, pihalla olemista puoltaa se, että luin Lostista viiden tähden arvostelun ja jopa harkitsin sen seuraamista kuvitellen, että se on tosi ug tai jotain. Joopajoo. En ruvennut katsomaan Lostia, mutta kaikki muut sitten rupesivatkin.

Mitään en kuitenkaan kadu! Oon ylpeä siitä, että tietokoneella kökkimisen ansiosta musta kasvoi tällainen meeminörtti, joka kyllä tietää kaikki Jutut mutta on melko avuton tekniikan ja HTML:ää vaikeamman koodauksen kanssa. Oonhan mä edelleen mieluummin netissä kuin katselen jotain sarjoja – se on musta itsestäänselvää – mutta nyt oon tajunnut sen saman kuin minkä tajusin 15-vuotiaana leffoista: on olemassa oikeasti hyviä (draama)sarjoja, joita mun kaveritkin katsoo, ja mä tiedän niistä aivan liian vähän. Niinpä rupesin yks päivä selaamaan Wikipedian HBO-artikkelia. True Bloodia en sentään pistänyt valumaan mutta The Sopranosia, Six Feet Underia ja The Wirea kylläkin. Viimeisintä oon katsonut yhden jakson, ja se vaikutti ihan hyvältä.

Juhan ehdotuksesta käynnissä on myös projekti Battlestar Galactica, jonka ekaa kautta ollaan kahlattu nyt pilotin ja viiden jakson verran. Juha tietysti on nähnyt jo koko sarjan, kun taas mulle tää on ihan uus juttu. En oo koskaan ollut mikään sci-fin ystävä, mutta mulla on ollut tässä sellainen vaihe, että tahdon kokeilla vähän kaikkea ja antaa ennakkoluulottomasti niitä kuuluisia mahdollisuuksia eri asioille. En voi sanoa, että oisin vielä ihan koukuttunut Galacticaan, mutta ainakin oon jollain tavalla kiintynyt siihen. Näin sen hahmoista jopa yks yö unta, hahah.

Ja kun nyt sci-fiin pääsin, niin pakko kai sanoa, että onhan Futurama yksi mun suosikkisarjoistani ja oon niin iloinen siitä, että se teki comebackin. Oon katsonut tätä uutta kutoskautta kaks jaksoa, joista eka oli loistava ja toka vähän tylsä mutta ihan hyvä silti. Nähtävästi eilen esitetty vitosjakso löytyykin jo Pirate Baysta...

Nyt pitäisi keksiä enää, miten saan ton sosiolingvistiikan kirjan (Milroy, Gordon: Sociolinguistics: Method and Interpretation) vaikuttamaan kiinnostavalta ja lukemisen arvoiselta. Hohhoijaa.

Kuten Twilightissakin sanotaan: "Chillax!"

2010-07-06T14:30:00.006+03:00

Toissayönä löytyi kiva rentoutumislevy, The Art Of Chill 2. Mua miellyttää etenkin nää kaksi biisiä:

Chris Coco – My Sunset

Reporter – Khanada

Eilisaamuna puolestaan kuuntelin Bonoboa, kun kaipasin edelleen jotain chilliä mutta kuitenkin hieman reippaampaa musiikkia kuin mitä esimerkiksi tolla edellä mainitulla levyllä on. Bonobossa on kyllä jotain hyvin aamuisaa, se sopi mainiosti siihen hetkeen.

It's all in the pain!

2010-07-02T18:51:00.015+03:00

Juhannuksen musiikkipuolesta jäi päällimmäisenä mieleen nää biisit:

Joo. Ehkä nää kertookin juhannuksesta ihan tarpeeksi. Sanon silti, että hauskaa oli.

Juha tahtois mennä katsomaan elokuviin Eclipsen – tietysti kännis ja läpäl. Oon kuitenkin tätä ideaa vastaan, koska leffateatterissa ei voi hakata päätään seinään tai yrittää tukehduttaa itseään tyynyyn. Koneelta katsottujen kahden ekan osan perusteella paikoillaan kiemurtelu ei riitä. Lisäksi en kehtaisi purkaa niitä kaikkia tunteitani ulos leffateatterissa. Vaikka kyseessä onkin pelkkä Twilight, en viitsisi häiritä muita katsojia mitenkään ylettömissä määrin itkunsekaisella naurullani.

Sen sijaan Youth in Revoltin haluaisin käydä tsekkaamassa siitäkin huolimatta, että siinä on Michael Cera, jonka naama ärsyttää mua suuresti. Ko. leffa nyt kuitenkin vaikuttaisi ihan viihdyttävältä + olisi kiva mennä käymään taas elokuvissa. Kesäkuun alussa käytiin Juhan kanssa katsomassa Valhalla Rising. Se oli hämärä, aivan liian hämärä. En tykännyt.

Klo 20.30 alkaa Devinin Ziltoid-spektaakkeli Tuskassa. Huomenna puolestaan on Devin Townsend Projectin keikka samaisilla festareilla. Kuten arvata saattaa, en näe kumpaakaan, vaikka haluaisinkin. Kun sain tietää Devinin esiintymisistä, olin totta kai niiiin menossa. Sitten tuli Juttuja, jotka vaikutti aika olennaisesti mun suunnitelmiini. Raha yhtenä niistä. Jos Tuskassa ois ollut jotain muuta kiinnostavaa, oisin ehkä tukenutkin sitä vähäisillä roposillani. Ihme kyllä edes Devin ei saanut mua maksamaan maltaita.

Että sinne sitten meni ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä yksi mun suosikkiartisteistani. Mun last.fm:ssäni on tällä hetkellä pelkästään Devin Townsend -nimellä 1,221 kuuntelua. Se jää toiseksi Porcupine Treelle, mutta on ehkä hyvä lisätä, että Strapping Young Ladilla on 546 ja The Devin Towsend Bandilla 315 soittoa. Niinpä oon viimeisten vuosien aikana kuunnellut selvästi eniten Devinin projekteja. Enää ne ei oo mulle niin tärkeitä, mutta antaa tää joka tapauksessa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka merkittävä se mies on mulle ja kuinka oisin oikeasti halunnut nähdä sen ja kuulla sen soittoa livenä.

Niin että pakko kai nyt sitten linkata sitäkin:

Devin Townsend – Triumph

(Ah mitä YouTube-laatua taas.)

The Devin Townsend Band – Deadhead

Mun ikisuosikkini DTB:ltä. Molemmissa on niin vitusti tunnetta, etten kestä. Triumphista mulle tulee aina ihan mahtava ja energinen fiilis. Never gonna die, we're always gonna live forever, ever! Deadhead puolestaan on yksi parhaimmista angstibiiseistä, mitä tiedän. Se oli helppo pistää soimaan iPodista, kun sattui istumaan yksin jollain lukion käytävällä ja koki, ettei elämää oo yhtään reilua ja ihmiset on suurimmaksi osaksi kamalia ja tyhmiä. Toinen vakkaribiisi tällaisiin oloihin oli muuten Stam1nan Kadonneet kolme sanaa, hahaha. En mä muuten Stam1naa kuuntele, mutta toi biisi on kyllä pirun hyvä.

Niin joo, tänään on onneksi Everything Is Made in China Klubilla, pääsenpä edes jollekin keikalle!

"Vihaan syntymävuottani", osa 876

2010-06-16T11:33:00.013+03:00

http://moontv.fi/ohjelmat/spesiaali/raamattuja-pornoon

"MoonTV:n erikoisohjelma Vapaa-ajattelijoiden 4.6.2010 järjestämästä tapahtumasta Kolmen Sepän aukiolta Helsingistä, jossa kansa pystyi vaihtamaan uskonnollisen kirjallisuutensa pornolehtiin. Tapahtumassa haettiin ja koettiin mielipiteitä ja hurmosta molemmin puolin uskonkäsitystä, sekä vähän rajojen ylikin."

Se bussikampanja oli ärsyttävä (siksi, että se kampanjalause "Jumalaa tuskin on olemassa, lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä" oli niin typerä), ja oon myös tän Anu Silfverbergin kolumnin kanssa samoilla linjoilla, mutta on toi joka tapauksessa hulvatonta katsottavaa – suosittelen siis.

Mua harmittaa tosissaan se, etten ollut kiinnostunut MoonTV:stä silloin, kun se oli vielä televisiossa. Sama juttu Radiomafian kanssa. Olin 2000-luvun alussa liian nuori; en osannut arvostaa näitä kanavia. Ne edusti mulle lähinnä jotain sellaista, mistä vaan isoveljet tykkää. Muistan kyllä, kuinka tän mun viisi vuotta vanhemman veljeni huoneesta kantautui Radiomafian musiikkia. Tiedän nykyään, että se kuunteli ainakin Tiistain tanssi-iltaa, joka jatkui sitten YleX:lläkin. Itse löysin koko ohjelman vasta viime vuoden lopulla, ja tän vuoden alussa se lopetettiin. Että KIITOS YleX tästäkin.

Ei oo harvassa ne hetket, kun toivoisin syntyneeni 80-luvulla.

Sit vähän vuotta 2010:

Broken Social Scene – World Sick

Broken Social Scene – Sweetest Kill

Vaikuttaa ihan kelpo albumilta tää BSS:n uusin, Forgiveness Rock Record, jota kuuntelin viime yönä. Ei mitään notkahdusta mihinkään suuntaan, ei mitään repäisevää tai uutta, mutta tasokasta materiaalia alusta loppuun. Kyllä silti You Forgot It in People pysyy ainakin toistaiseksi niiden parhaimpana levynä.

Red Sparowesin uusin, The Fear Is Excruciating, But Therein Lies The Answer, on samaa maata: ei mitään kovin ihmeellistä settiä mutta miellyttävää kuunneltavaa joka tapauksessa.

Red Sparowes – A Hail Of Bombs

"So far, it is the only Red Sparowes release that has song names less than 5 words."

- Wikipedia

Breathe the pressure

2010-06-15T13:37:00.003+03:00

Eipä mulla muuta.

Day 14 - A song that you listen to when you’re happy

2010-06-14T11:44:00.005+03:00

Jatketaan Devin-linjalla. Kontrasti viime merkinnän biisiin on melko suuri!

Devin Townsend – Life

(Video on kieltämättä huvittava.)

my life is all that I've known
and it's all that keeps me here
my time is all that I own
so I won't let it slip away

Day 13 - A song that you listen to when you’re angry

2010-06-12T14:41:00.008+03:00

Jep.

Jännittävää kyllä, saatan pistää saman biisin soimaan myös silloin, kun tahdon pitää hauskaa:

Kun kuuntelin ton ekan kerran, nauroin vedet silmissä. "it sounds like a chipmunk in a blender!!!"

Rupesin tossa noin tunti sitten kuuntelemaan Oceansizen Efflorescea (päätin alkaa tutustua siihen eilen, vaikuttaa oikein mainiolta levyltä), mutta jo parin biisin jälkeen mulle tuli semmonen fiilis, että tahdon kuulla pitkästä aikaa Porcupine Treetä. Onhan noissa bändeissä kuitenkin jotain samaa.

Niinpä otin vuonna 2007 ilmestyneen Fear of a Blank Planetin levyhyllystä, tungin sen stereoihin ja tajusin taas, kuinka valtavan upeeta musiikkia Porcupine Tree tekee. Jos mun pitäisi listata top 3 bändit, Ulver olisi ykkönen, mutta Radiohead ja Porcupine Tree joutuisivat varmaan jakamaan kakkossijan. En mä osaa sanoa, kumpi noista on parempi. Molemmat iskee muhun ihan valtavalla voimalla, ehkä vaan vähän eri aikoina ja eri tilanteissa.

Molemmilla bändeillä on myös kaksi täydellistä levyä. PT:ltä juurikin tää Fear of a Blank Planet ansaitsee täydet viisi tähteä. Deadwing on kuitenkin vielä FoaBP:iakin parempi. Radioheadin kanssa sama juttu: OK Computer on uskomaton, mutta Kid A päihittää sen silti.

Koska tää päivä on kuitenkin selvästi Porcupine Treen, niin:

Porcupine Tree – Anesthetize

FoaBP:lta. Pitkä biisi joo, mutten poistaisi siitä minuuttiakaan. Anesthetize on ehkä myös yksi kovimmista livevedoista, joita oon kuullut.

Porcupine Tree – Halo

Deadwingin parhaimmistoa, PT:llä tyypillisesti viimeinen biisi keikoilla. Ruississa 2008 Jumala selvästikin kosti heittämällä sateen yleisön niskaan juuri tän biisin aikana. With God in the hole you're a righteous soul!

Porcupine Tree – Time Flies

Porcupine Tree – The Incident

Mun suosikkini viime vuonna ilmestyneeltä The Incidentiltä, joka oli muuten aikamoinen pettymys. Ei PT saa tehdä mitään 3,5 tähden levyjä, kun ne pystyis parempaankin. Nimikkobiisi on melko NINihtävä = me lieks! Time Fliesissa puolestaan on parasta kitara ja lyriikat.

now let's dance a while

Day 12 - A song from your favorite album

2010-06-10T15:00:00.013+03:00

mikään toinen levy ei oo yhtä mun/mua kuin radioheadin kid a. ja biiseistä varsinkin everything in its right place. en mä jaksa nyt hehkuttaa muuta kuin sitä että tää on niin mun mun mun mun. eikä sillä ole edes väliä vaikka olis jonkun toisenkin – hyvä vaan jos on. joka tapauksessa rakastan tätä enemmän kuin mitään toista levyä. oon itkenyt ja itken yhä everything in its right placen ekoille sekunneille pelkästään siksi että se alku on niin upea. ja koko biisi on. oon pistänyt how to disappear completelyn soimaan usein kun on tehnyt mieli itkeä. oon ollut maailman onnellisin kun oon istunut kinossa ja siellä on soitettu the national anthemin bassokuviota. morning belliin liittyy muistoja eräiden suloisten ihmisten kanssa, voi että. idioteque on aina ollut jotain ihan parasta. motion picture soundtrackin loppu-loppua ei voi olla kuuntelematta silmät kiinni.

kun ei tää oo mulle pelkkää musiikkia. oon ladannut tähän niin paljon kaikkea näiden vuosien aikana. joskus ainoa asia, josta en tällä levyllä pitänyt, oli the national anthemin lopun torvivingutukset. nykyään nekin on niin mun/mua.

Lisäksi musiikkia, johon oon tutustunut viime aikoina:

Yeasayer – Ambling Alp

Gotye – The Only Way

Experimental rockia? Indietä? Alternativea? Jep, miten vaan, ihan sama.

Seuraavat bändit/biisit on puolestaan tulleet Juhan kautta semitutuiksi jo aiemmin, mutta nyt oon kuunnellut näitä ihan itseksenikin. Asiantuntevan lähteen eli mr. Internetsin mukaan The Sound of Animals Fighting on jotain experimental rockia (niin pirun havainnollistavaa tää genrettäminen!) ja Film School shoegazea.

The Sound of Animals Fighting – I, The Swan

Film School – Dear Me

Film School – Go Down Together (Miksi mulle tulee tästä mieleen Kent?)

Alcestiakin (nykyinen matsku niin ikään jotain shoegazehtavaa) kuuntelen nykyään enemmän edellä mainitun ihmisen ansiosta:

Alcest – Sur L'océan Couleur De Fer

Niin niin niin kaunis biisi.

Ja mitä olisikaan blogimerkintä ilman sitä kaikkein parhainta genreä – kouluammuskelumusiikkia! Ei mitään, siksipä:

Kyllä musta ton tahtiin on kiva riehua ihan ilman asettakin.

HASSUJA JUTTUJA

2010-06-09T19:13:00.008+03:00

Jos viime merkinnässä oli kauniita kuvia, niin nyt vois olla ns. hauskojen kuvien vuoro...

Bongattu Iltalehden artikkelista "Miltä kuumat starat näyttäisivät lihavina?" Tää oli ehdottomasti paras, ahhahaa.

Vois olla parempi leffa kuin alkuperäinen?

Jyrki Nissisen sarjakuvat. ♥ Niille on tullut hajoiltua ihan kiitettävästi Cosmic Comic Caféssa. Auttaja Hai ei oo edes parhaimmasta päästä!

The Perry Bible Fellowship ♥

Ja lopuksi vielä legendaarinen Tuukka Virtaperkon sarjis:

♥

Brilliant colours for bright ideas

2010-06-07T12:19:00.013+03:00

Luin äsken tän Isan aisteista kertovan blogimerkinnän. Kommentoin tohon mm. näin: "– – näköaistista ei jotenkin saa otetta. se ei koskaan TUNNU. muut aistit on paljon konkreettisempia. ääniaallot tuntuu korvassa, hajut tuntuu nenässä, maut tuntuu suussa ja tuntoaisti nyt on tuntoaisti ja voi tuntua koko kehossa (esim. kylmäväreet), mutta näkö on niin... pinnallinen. hassua."

Niin. Tästä huolimatta ajattelin ruokkia tällä kertaa silmiä. Näköaistia arvostetaan munkin mielestäni hiukan liikaa – etenkin haju- ja tuntoaistin kustannuksella – mutta valitettavasti blogimerkintään on jokseenkin vaikea liittää mitään muuta kuin näköä ja kuuloa stimuloivaa materiaalia. Siispä tässä mun silmiäni miellyttäviä kuvia, olkaa hyvä:

(Suosittelen kuvien klikkaamista, jotta nää olis edes hiukan suurempia.)

Sitten vielä ai-van i-ha-ni-a fraktaaleja, joita on niin paljon, ettei niitä kannata laittaa tähän suoraan:

http://thedesignmag.com/25-fractal-art-for-design-inspiration.html

http://www.webdesignerdepot.com/2009/01/40-amazing-3d-fractals-using-apophysis/

Ja koska kuuloa stimuloiva materiaali on myös jees:

UNKLE – Follow Me Down - Feat. Sleepy Sun

Echo Is Your Love – Playlist Song

Broken Bells – The High Road

Four Tet – Love Cry

Teenage Fanclub – Dark Clouds

Fear and whoring in Tampere

2010-06-06T18:16:00.018+03:00

Tampereella tuli hiki ja meni kuulo. Korvatulppiahan olisi voinut käyttää, mutta jostain merkillisestä syystä ne tyytyi hyppimään koko keikan ajan mun hameeni taskussa. Tulpan sijaan joku yritti ilmeisesti tunkea kyynärpäätään mun oikeaan korvaani. Ei oikein onnistunut, aikomus jäi onneksi vain siihen yhteen iskuun. Iskemisyrityksiä tuli kaiketi myös joltakin aasialaiselta jätkältä, mutten saanut sen englannista selvää muuta kuin sen, että se kehui mun tanssiani. No aha. Voin kertoa, että mut isketään paremmin niin, että tanssitaan mukana yhtä hullusti. Yritin vältellä sen jätkän katsetta. Muiden ihmisten kanssa puolestaan vaihdoin joko "jes hyvä meininki!"-hymyjä tai "ei saatana menis nyt vittuun toi idiootti tosta"-ilmeitä. Yhdellä tyypillä meni nimittäin hieman liian lujaa; meinasin kaatua parikin kertaa sen takia. No, itsekin taisin talloa aika monen ihmisen varpaita, anteeksi siitä. Ihme kyllä säästyin lihaskivuilta ja mustelmilta.

(Keikan kruunasi se, että jossain vaiheessa haistoin pilven ja lopulta näinkin, että sitä poltti edessäni oleva rastapää. How obvious.)

Oli muutenkin hyvä reissu, sillä mukaani tarttui kaikenlaista materiaa:

Vero Modan aletangosta. Värit kusee, hame näyttää liian siniseltä, en jaksanut säätää. Ehkä "safari" ton nimessä kertoo jotain. Alkuperäinen hinta oli 34.95 € – alennettuna 9.95€. Toi oli ainoa jäljellä oleva kappale, joten oli siitäkin syystä kivaa mahtua kokoon 36. (177-senttisenä ihmisenä on aina kivaa mahtua koon 38 sijaan kokoon 36.)

Suomalaisesta Kirjakaupasta, 9.95 € tääkin. Luin tästä jo joskus vuosi sitten pari sivua englanniksi Matin luona. Vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Leffalle, jonka kävin katsomassa tammikuussa teatterissa, annoin 7/10 tähteä. Niinpä ei vaikuttanut huonolta idealta ostaa toi halvalla ja lukea joskus ihan loppuun asti.

Suomalaisesta myös, 5.95 €. Liimattahan siis ois mun tuleva aviomieheni, ellen ois itse varattu ja ellei Liimatallakin ois jo vaimoa. Nimim. Absoluuttista Nollapistettä yli tuhat kuuntelua last.fm:llä, levyhyllyssä kuusi albumia ja neljä sinkkua, kirjahyllyssä valmiina jo Rillipää ja läski.

Swamp Musicista, 7.95 €. Kyseinen albumi on siis The Chemical Brothersien Exit Planet Dust, jonka ostin levyhyllyyni Dig Your Own Holen, Come With Usin ja We Are the Nightin kaveriksi. Jostain syystä Exit Planet Dust maksaa Äxässä 19.90 €. Harmi, ettei Swampia oo Turussa.

(Exit Planet Dustilta löytyvä The Chemical Brothers – Fuck Up Beats on kyllä yksi parhaimmista Chemical Brosien biiseistä. Voisi vaan kestää hieman kauemmin kuin ton puoltoista minuuttia.)

Vielä vähän ilmaista lukemista ja... hupsista, mites noi belmontit mulle päätyi.

Nyt illalla vois joko chillailla parvekkeella ja lukea Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirjaa tai sitten yrittää katsoa jotain leffaa yksin. Niin joo, ehdin jo unohtaa, että Hyvä Veli -uusinta tulee yhdeksältä ja mulla oli suunnitelmissa kuunnella niitä biisejä kerrankin ihan radion kautta. Taidanpa siis kallistua Thompsonin puoleen sitä ennen.

(Ai mikä opiskelu, ai mitkä kesätentit?)

Semivahvoja mielipiteitä Velcrasta

2010-06-04T14:08:00.009+03:00

Tutustuin Velcraan ekan kerran vuonna 2005, kun pistin kirjastosta lainaamani Soundi 2005 -kokoelman soimaan. En osannut sanoa, tykkäsinkö Water Is Getting Highsta vai en, mutta ainakin se kuulosti kiehtovalta, jännältä, erikoiselta yms. Ja koska olin vasta 14-vuotias, tärkeää oli tietysti myös se, saiko Velcrasta tykätä vai ei. Ongelmana oli vain se, etten tiennyt sitäkään! Niinpä en voinut muodostaa biisistä selvää mielipidettä. Mikä sääli.

Velcra palautettiin uudelleen mun mieleeni viime syksynä, kun yksi tuntemani tyyppi linkitti galleriablogiinsa tän videon:

(Tänhetkinen mielipide: video on jees, biisi vähän tylsä. Raget kehiin, Jessi!)

Last.fm:n mukaan kuuntelin tuolloin Velcraa muutaman biisin verran. Sitten se unohtui taas.

Tänään päätin tutustua ko. bändiin kunnolla.

Velcra – My Law

Velcran ekan albumin Consequences of Disobediencen eka biisi. Ihan pirun kova! Kertosäe muuten muistuttaa mua The Ting Tingsin That's Not My Namesta, hahah.

Ja pistetäänpä vielä se Water Is Getting Highkin (joka muuten ON hyvä, terv. Hase 19 v., joka uskaltaa olla mieltä):

Velcra – WATER IS GETTING HIGH

Äsken kävin ostamassa edellä mainitun Consequencesin Matilta, jeas. Nyt valmistaudun lähtöön Tampereelle. Pakko päästä taas vähän huoraamaan!

Day 11 - A song that describes you

2010-06-03T12:09:00.005+03:00

En tiedä, kuinka monelle tulee semmosia fiiliksiä, että tää biisi kuulostaa ihan mun elämältäni. Siis en tarkoita pelkästään mitään lyriikoita. Jollain tapaa se biisi vain on SINÄ. Vaikket osaisikaan ollenkaan määritellä tai kuvailla itseäsi, se on sinä. Samalla tulee tunne siitä, että joku on paljastanut sun syvimmän olemuksesi, ja se on jotenkin pelottavaa.

Puhuin tästä:

3:34. 4:10. 5:28.

Äh, toi laatu on kyllä niin kusinen, etten saa noista kohdista edes kylmäväreitä. Olis nyt Spotifyssa tuo A Quick Fix Of Melancholy -ep, mutta kun ei. No, onneks mun iTunesissani on.

Day 10 - A song that no one would expect you to love

2010-06-02T14:25:00.010+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Valitettavasti mulla ei oo tähän mitään sellaista biisiä, joka hämmästyttäisi kaikkia mut tuntevia todella, koska voisin väittää, että ihmiset tietää mun musiikkimakuni skaalan olevan laajahko. Tarkennettakoon, että en tosiaan oo sitä tyyppiä, joka sanoo kuuntelevansa "kaikkea laidasta laitaan, paitsi klassista ja räppiä", vaan sitä, joka tahtoisi lynkata kaikki tolla tavalla puhuvat ihmiset. Yhhyh. "Pop" ja "rock" ei tarkoita "kaikkea". Itsehän tykkään hyvästä musiikista. Myös hyvästä klassisesta ja hyvästä räpistä.

Joo. Yleensä mainitsen guilty pleasurekseni Linkin Parkin Papercutin, mutta koska en kuitenkaan käyttäisi sen yhteydessä verbiä love, en pistä sitä tähän.

Sen sijaan:

White Lies – To Lose My Life

Oon nimittäin ainakin itse hämmentynyt siitä, että oikeasti tykkään tosta tosi paljon. Biisihän on ihan yksinkertainen, siinä on jokseenkin hölmöt lyriikat (riimit...) eikä laulajan äänessä oo mitään omaperäistä. Mutta silti. Mun sydämeni ei voi olla sulamatta sille, että joku laulaa tunteella let's grow old together / and die at the same time. Sen pitäisi kuulostaa mun korvissani oksettavalta ja naurettavalta, mutta jostain syystä se ei kuulosta. Ei, vaikka oonkin näin kyyninen ja epäromanttinen ihminen enkä vieläkään erityisen indie. Ajattelen vain, että no mikä ettei. Onhan toi ihan kaunis ja hyväksyttävä ajatus.

Here we go!

2010-06-02T08:38:00.011+03:00

http://www.flowfestival.com/fi/uutiset/the-chemical-brothers-ja-lcd-soundsystem-flown-avajaiskonsertissa-11-8/

Ei helvetti ei helvetti ei helvetti. Multa räjähtää pää. Chemical Brothers. Vittu Chemical Brothers! Voin sanoa, että jos Flow'lla oli mun mielestäni jo valmiiksi aika saatanan hyvät panokset, niin tätä vois verrata johonkin ydinpommiin. Mun on pakko päästä ainakin avajaiskonserttiin ja perjantaiksi. Nyt on vaan rukoiltava, ettei tuu pahoja päällekkäisyyksiä. Tahdon mennä niin Airin, Four Tetin kuin Ulverinkin keikoille. Ja ehkä Broken Bellsin, Villa Nahin, Aeroplanen, Wovenhandin... joo-o. En tiedä, uskallanko tutustua noihin mulle hieman vieraammaksi jääneisiin artisteihin ja bändeihin, koska sitten mun varmaan pitää oikeasti hankkia lippu koko viikonlopuksi. Toki mua kiinnostais jo nyt esim. M.I.A. ja Jónsi, muttei kuitenkaan niin paljon, että olisin valmis maksamaan niistä useita kymmeniä euroja.

M.I.A.:sta tulikin mieleen, että katsoin (vasta) eilen tämän YouTubesta bannatun Born Free -musiikkivideon TÄÄLTÄ. Aika shokeeraavaa kamaa kyllä. Itkin lopuksi sekä maailman pahuudelle että sille, että toi video vaan oli niin vitun upea ja nerokas ja hyvin tehty. Itse biisi on aika mitäänsanomaton, mutta kyllähän se pelaa loistavasti yhteen ton videon kanssa.

Niin, Born Freen ohjaaja Romain Gavrashan on ohjannut mm. Justicen Stressin:

Musta tuntuu, että mun pitää alkaa vähän fanittaa sitä nyt.

Edit. Tein Flow'n innoittamana Chemical Brothers -soittolistan: chemical brothers

Day 09 - A song from your favorite band

2010-06-01T10:08:00.006+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Okei. Mä voisin jo oikeasti väittää, että Ulver on mun lempibändini, mutta koska Radiohead on selvästikin jäänyt liian vähälle huomiolle tässä blogissa, koen, että mun on pistettävä sitä nyt. Sitä paitsi vaikka Ulver tekee parempaa musiikkia, Radiohead on kuitenkin mulle se rakkain bändi. Viiden vuoden aikana oon ehtinyt tuntemaan ja elämään läpi vaikka mitä sitä kuunnellessani. Esim. Kid A:sta sanon aina, että mikään muu albumi ei oo yhtä paljon mun/mua kuin se.

Edelleen yksi mun suosikeistani. Amnesiac on ihan loistava albumi, vaikkei se tietenkään Kid A:n ja OK Computerin tasolle ylläkään.

there are barn doors
and there are revolving doors
doors in the rudders of big ships
and there are revolving doors
there are doors that open by themselves
there are sliding doors
and there are secret doors
there are doors that lock
and doors that don't
there are doors that let you in and out
but never open
and there are trapdoors
that you can't come back from

Do you want to have a tasty mushroom?

2010-05-29T10:42:00.006+03:00

Day-meme jatkukoon taas joskus. Oon kuunnellut viime päivinä lähinnä Infected Mushroomia; en saa tarpeekseni näiden B.P. Empire -albumista.

Infected Mushroom – B.P.Empire

6:20-> täydellisyyttä.

Tääkään ei vaan kulu, ihan uskomaton biisi:

Infected Mushroom – Never Ever Land

Oon muuten last.fm:n mukaan kuunnellut viimeisimmän vuoden aikana ylivoimaisesti eniten The Nationalia, Ulveria ja Infected Mushroomia. Hauska yhdistelmä, etten sanoisi.

Day 08 - A song that makes you fall asleep

2010-05-27T02:06:00.005+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Tällä hetkellä ehkä tarvittaisiinkin sellaista biisiä, joka sais mut nukahtamaan (huom. kello on jo yli kahden), mutta pahoin pelkään, ettei sellaista noin vaan löydy. Múm on kuitenkin aika unettavaa ja rauhallista musiikkia (ehkä vähän liiankin ilmiselvä valinta?), joten:

Mum – The Land Between Solar Systems

No joo, jos mä oisin tosi väsynyt, niin kai mä voisin tän biisin aikana nukahtaakin.

Day 07 - A song that you can dance to

2010-05-26T13:27:00.009+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

No mähän voin tunnetusti tanssia lähes minkä tahansa biisin tahtiin, mutta tää nyt ois semmonen, joka on mun pakollinen "valmistaudun bileisiin ja riehun samalla"-biisini:

The Chemical Brothers – Come With Us

Pistän siis Chemical Brothersien (huom. taivutus) albumin Come With Us stereoihin ja rupean virittäytymään tunnelmaan, mikä onnistuu vallankin mainiosti albumin aloittavan nimikkobiisin ansiosta. Joskus mulla oli Daft Punk -vaihe eli soitatutin Discoverya ja Homeworkia Come With Usin sijaan, mutta vaikuttais siltä, että Chemical Brotherseilla on aina erityinen paikka mun sydämessäni. Tai jaloissani. Ah ja voih.

Day 06 - A song that reminds you of a certain event

2010-05-25T13:09:00.004+03:00

Mm. tää biisi soi mun isoveljeni häissä, ja olin positiivisesti yllättynyt. Morcheebaa! Vau! Jee! Biisin oli ilmeisesti valinnut naisosapuoli. Muistan ajatelleeni tuossa häätilaisuudessa, että niin joo, sehän fanittaa Facebookissakin Morcheebaa...

On kyllä kiva biisikin.

Day 05 - A song that reminds of you of somewhere

2010-05-24T21:06:00.005+03:00

Cult Of Luna – Ghost Trail

(YouTubessa oli vain joku pätkäisty levyversio ja livejä, joiden laatua en jaksanut ruveta tsekkailemaan.)

Tää nyt on ehkä vähän tylsä valinta: Ghost Trail muistuttaa mua Cult of Lunan keikasta viime helmikuussa. Siihen kuitenkin liittyy tarina! Jee.

Olin tuolla keikalla Juhan ja Matin kanssa. Cult of Luna aloitti noin parikymmentä vituttavaa minuuttia myöhässä. Vituttavaksi sen teki erityisesti se, että oltiin menossa myös Ulverin keikalle, enkä todellakaan halunnut myöhästyä sieltä. CoL:n keikka oli tietysti oikein mainio ja upea – mm. moshasin niskani paskaksi Leave Me Heren aikana ja aina, kun en fiilistellyt musiikkia silmät kiinni, kuolasin bändin basistia – mutta kun Ghost Trail oli soinut jonkin aikaa, aloin jo hermostua. Pidän ko. biisistä ihan mielettömästi, mutta tuona hetkenä ei ollut enää paljoakaan aikaa Ulverin keikan alkuun, ja Tavastialta oli kuitenkin kohtalaisen pitkä matka Nosturiin. Yritin hoputtaa Juhaa ja Mattia, mikä ei tietenkään tuottanut tulosta.

Kohdassa 7:33 kysyin Matilta: "Onks tää vielä Ghost Trailia?" Se oli. Unohdin tuon aina. Ei, se ei ollut eri biisiä; kyllä, se oli edelleen Ghost Trailia.

Kohdassa 9:19 sanoin jo ihan paiseissa Matille: "Ihan sama mulle, mitä te teette – mä lähden nyt." En lähtenyt. Ensinnäkin: olin luuseri. Toiseksi: tajusin, ettei Ghost Trail loppunut vieläkään vaan luvassa oli sen paras kohta. Tässä vaiheessa mua sekä nolotti että vitutti. En kyennyt enää fiilistelemään ko. biisiä, vaikka olisin tahtonutkin. Sain aikaan vain vaisun heilunnan.

Onneksi keikka sitten loppuikin Ghost Trailiin. Onneksi CoL ei kuulemma soita koskaan encoreja. Juostiin noin puolet matkasta Nosturiin, mutta Ulver oli tästäkin huolimatta jo aloittanut, kun me saavuttiin paikalle. Koko Nosturi oli aivan täysi ja saatiin siksi äärimmäisen paskat paikat. Oltiin niin sivussa, että screeniä hädin tuskin näkyi.

Tarkoituksena ei ollut puhua Ulverista, mutta sanottakoon silti, että oli se keikka silti ihan valtavan upea. Toki sitä mietti jatkuvasti, kuinka paljon siistimpää olisi olla keskellä eturivissä tai jossain, missä ihmiset eivät koko ajan yrittäisi tunkea ohi, mutta pääasia oli, että näin Garmin ja sain kuulla Hallways of Alwaysin ja vähän itkeä sen aikana.

Ghost Trailin loppu tulee joka tapauksessa varmaan aina muistuttamaan mua mun kiirehtimisestäni ja häiriköinnistäni. Nykyään kyllä muistan varsin hyvin, milloin se biisi on kokonaan ohi, ja osaan arvostaa jokaista minuuttia.

PS. Y!

2010-05-23T10:16:00.005+03:00

Pakko linkata vielä vähän lisää psybientiä/psychilliä/chilloutia. Yeap, you name it. Oon pitänyt näitä taustamusiikkina psykan tenttikirjaa lukiessa (eivät häiritse paljoakaan) tai sitten oon kuunnellut ja fiilistellyt näitä aktiivisesti. On ihan jees, että molemmat tavat käy niin hyvin.

Shpongle – Nothing Is Something Worth Doing

Vibrasphere – Floating Free

The Future Sound of London – Papua New Guinea (12" Version)

Younger Brother – Weird On A Monday Night

Day 04 - A song that reminds you of someone

2010-05-23T09:56:00.006+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Oon tässä parina viime päivänä kuunnellut lähinnä psykeä, minkä takia tää on hyvä valinta biisiksi, joka muistuttaa mua jostakusta:

Infected Mushroom – Shakawkaw

Shakawkaw muistuttaa siis Isasta, koska 1. se on Isan suosikkibiisi Infected Mushroomilta ja 2. Isa tutustutti mut Infected Mushroomiin juuri Shakawkawin avulla. Muistaakseni Isa pisti soimaan sen koneeltaan eräänä darrapäivänä. Kuulin siis silloin ensimmäistä kertaa Infected Mushroomia. Bändin nimi oli tuttu, mutten ollut silloin vielä kiinnostunut psytrancesta. Kuten oon kertonut aiemmin, niin Infected Mushroom sen kiinnostuksen sitten herättikin, ja niinpä löysin itseni viime kesänä Konemetsästä ja marraskuussa IM:n keikalta.

On Shakawkaw varmaan munkin suosikkini näiltä.

Day 03 - A song that makes you sad

2010-05-22T12:21:00.004+03:00

Viðrar vel til loftárása ei ollut ensimmäinen biisi, joka mulle tuli mieleen. Vaihtoehtoja oli useita. En mä oikeastaan tiedä, miksi sitten valitsin juuri tän. Tunsin kai, että Sigur Rósin pistäminen on yksinkertaisesti välttämätöntä, koska en oo varmastikaan itkenyt minkään muun bändin takia yhtä paljon.

Itse biisillä on tietysti yhteyksiä mun menneisyyteeni ja blahblah. Ei niistä sen enempää. Lisäksi Viðrar vel til loftárásan assosioi nykyään välittömästi tohon videoon, joka kasvattaa sen surullisuuspisteitä aika reippaasti.

Day 02 - A song that makes you happy

2010-05-21T13:04:00.004+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Kun rupesin miettimään biisiä, josta tulisin iloiseksi, tajusin taas nopeasti sen, että kuuntelen suurimmaksi osaksi melko melankolista musiikkia. Biisin löytäminen ei ollut helppoa siitäkään syystä, että halusin siitä tulevan puhtaasti iloinen fiilis. Siihen ei siis saanut sisältyä liikaa muistoja, jottei olosta tulisi haikea.

Päädyin tähän:

PMMP – Rusketusraidat

Onneksi edes Rusketusraidat on onnistunut säilymään edelleen sellaisena energisenä ja kesäisenä remuamisbiisinä, kun taas esimerkiksi PMMP:n Kesäkavereita kuunnellessa ei oikein osaa olla tässä hetkessä vaan rupeaa väkisinkin muistelemaan menneitä: PMMP:n keikkoja, edellisiä kesiä, sitä kun tanssittiin keväällä ko. biisin tahdissa Dynkyn yläkerrassa ja laulettiin, ettei muisteta toistemme sukunimiä.

Niin, baareissa mut toki tekee iloiseksi kaikki biisit, jotka tunnistan ja joista tykkään edes vähän. Niillä on kuitenkin siinä hetkessä lähinnä se välinearvo: voi tanssia hyvän ja tutun biisin tahtiin. Rusketusraidat sen sijaan saa mun suuni venymään hymyyn missä tahansa paikassa, mikä on harvinaista ja siksi äärettömän positiivista.

(Mä muuten vihasin tota biisiä silloin, kun se ilmestyi ja sitä soitettiin radiossa. Oijoi.)

Day 01 - Your favorite song

2010-05-20T15:38:00.008+03:00

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you’re angry
Day 14 - A song that you listen to when you’re happy
Day 15 - A song that you listen to when you’re sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 19 - Your favorite song at this time last year

Äh, tää on nyt ihan tyhmää, kun my favorite song ei edes mahdu yhteen YouTube-videoon, mutta koska se on kuitenkin ollut mun suosikkini lähes neljä vuotta eikä yksikään biisi oo vieläkään noussut sen yläpuolelle (Sigur Rósin Popplagið on lähes tasaväkinen), en voi olla laittamatta mitään muuta biisiä.

Tää on kyllä pahinta, mitä Stormille voi tehdä: kuunnella sitä kolmessa osassa YouTubesta. Yhhyh. Stormia pitää kunnioittaa! Stormia pitää kuunnella stereoista. Stormiin pitää keskittyä, sille on antauduttava täysin. Eikä sitä saa kuunnella liian usein. GY!BE nyt ei muutenkaan tee sellaisia biisejä, joita luukutetaan repeatilla koko päivä. Mulle vaan riittää se yksi kuuntelukerta ehkä noin puolentoista kuukauden välein (ei, en tee laskelmia, kunhan vaan arvioin jotenkin). Koko biisin kuuntelu on niin uskomaton kokemus, ettei sitä halua pilata liiallisella toistolla. Sitä paitsi Storm-fiilikset on ylipäänsä aika harvassa, koska sille pitää antaa sen vaatima aika eikä sitä kuunnellessa saa olla hermostunut, kiireinen tms. Myöskään surullinen tai masentunut mielentila ei sovi Stormin kanssa yhteen – ainakaan mulla.

Joo. Ei oo ehkä mikään ihme, että mulla on ollut joskus Facebookissa uskonnollisena vakaumuksena "Godspeed You! Black Emperor – Storm". Saan Stormista varmasti aivan samanlaisia kiksejä kuin jotkut saavat siitä kuuluisasta Pyhästä Hengestä, joka tykkää tunkeutua ihmisiin herätysliikkeiden hengellisissä tapahtumissa. Kun kuuntelen tota biisiä yksin, saattaisin näyttää ulkopuolisen silmin siltä, kuin saisin jonkun sairauskohtauksen. Aika mielenkiintoista heilumista tulee harrastettua, pakko myöntää. Samanlaista käyttäytymistä aiheuttaa edellä mainittu Sigur Rósin Popplagið. Voin edelleen todeta, että Popplagiðin kuuleminen livenä Kulttuuritalolla on yksi mun elämäni euforisimmista kokemuksista.

Jep, http://www.facebook.com/group.php?gid=2213743268&ref=ts ja http://www.facebook.com/group.php?gid=2782145602&ref=ts

Disco 2010

2010-05-19T11:36:00.008+03:00

Sen sijaan, että olisin keskittynyt viime päivinä lukemaan esim. tentteihin, oon kahlannut läpi Spotify-soittolistoja ja tehnyt itsekin yhden:

tanssilista aka "niin dynkky ettei tosikaan"-lista

Mietin kyllä aika pitkään, viitsinkö julkistaa tota vielä, kun biisejä on vasta noin vähän, mutta antaa nyt mennä. Turha mun on odottaa mitään, kun ei toi kuitenkaan tuu koskaan olemaan Valmis. Lisäyksiä on luvassa mm. ihan vitusti.

Tällä hetkellä mua kiinnostaa etenkin:

- Empire of the Sunin remixit (Empire Of The Sun – Walking On A Dream (Sam La More Remix Edit))

- Röyksoppin remixit (Röyksopp – What Else Is There ? (Trentemoller Remix)

- Cut Copy (parempi myöhään kuin ei milloinkaan: Cut Copy – Hearts On Fire)

- IWATSW (I Was a Teenage Satan Worshipper – She's With The DJ (A Tribute))

Ko. biisit löytyy siis myös tolta soittolistalta.

Ja vaikka tää ei edelleenkään oo mikään ulkonäköblogi, mulla ois nyt yks juttu, jota tahtoisin hehkuttaa täälläkin:

Arvaatko jo, mikä se on... Joo. Otin eilen kulmalävistyksen Individual Inkissä. Olin halunnut kulmalävistystä jo ainakin puoli vuotta, joten mikään kovin äkillinen päätös tää ei ollut. Nyt vaan sain raahattua itseni lävistettäväksi. (http://larypiercing.com/)

Suualueen lävistykset ei mua innosta, mutta korvia vois rei'ittää vähän lisää joskus tulevaisuudessa. Sekä tragus että industrial ois pirun siistejä, muttamutta, saa nähdä.

Seuraavaksi vois lukea perjantain tenttiin.

Juo pelkkää punkkuu ja puhuu koko maailmasta – sitä ei kestä

2010-05-16T12:02:00.005+03:00

Mulla OLI periaate – ei kuvia blogspotiin. Ajattelin kuitenkin, että kun kerran mainitsen tuossa profiilissa nuo halvat punkutkin, niin miksenpä pistäisi tänne kuvia musta ja halvasta punkusta.

Kädessäni olevassa lasissa on Furia Shirazia (huom. linkki), jota olin juonut viimeksi vuoden 2009 keväällä Vaasassa. Se oli hyvää silloin, se oli hyvää nyt. Jep, en oo myöskään mikään viinikriitikko. Luulisin osaavani erottaa täyteläisyyden asteet, mutta muuten mun asiantuntijuus on aika heikkoa. Itse suosin keskitäyteläistä, vaikka kyllähän kevyetkin on mitä mainioimpia seurustelujuomia... miksei mehumaisuus voisi olla positiivinen asia, hä? Ainakin El Copero ja Botter Rosso Santo on erittäin jees. Jos tarkoituksena on kuitenkin ihan oikeasti vain juoda se yksi tai kaksi lasillista ja ehkä syödä samalla jotain kunnollista, on parempi, että se viini on täyteläistä ja hieman kalliimpaa. Tosin tällöin on kyse siitä, että mulle tarjoillaan, koska minä en tuollaisia viinejä mene ostamaan. En edes osaisi.

Tän aamupäivän biisi:

These New Puritans – We Want War

She can say, she can say, she can say

2010-05-15T22:10:00.008+03:00

Musakriitikkoystäväiseni herra O.O. linkitti tänään Facebookiin Cariboun albumin Swimin ja totesi siitä näin: "Vuoden kovin elektropoppilevy. Ihan suvereenia hallintaa, Arthur Russellin tyylitaju yhdistettynä Justicen muotoon ja happoiseen ja ultrasiistiin soundiin." Vaikka inhoan ihan pelkästä periaatteesta tuollaisia kuvauksia, on mun kuitenkin pakko myöntää, että O.O. on oikeassa. Itse tosin tyytyisin vain toteamaan jotain "kuulostaapa aika pirun hyvältä!"-tyyppistä.

Tää eka biisi nimittäin iski heti:

Caribou – Odessa

Eilen puolestaan popitin LCD Soundsystemiä ennen Niinan juhlia.

LCD Soundsystem – Drunk Girls

Jos olisin musiikkikriitikko, osaisin varmaan heittää lonkalta pari bändiä, joiden yhdistelmältä tuo kuulostaa. Koska en ole musiikkikriitikko enkä erityisen indie, osaan sanoa ainoastaan sen, että Drunk Girls on kyllä melkoisen blurmainen biisi. Mutta senhän nyt kuulee jokainen.

Summer's here, the sunlight greets the day

2010-05-14T11:48:00.006+03:00

Tähän aamuun sisältyy linnunlaulun, parvekkeelta puhaltavan lämpimän ilman ja kahvin lisäksi vuoden 2009 shoegazea:

Murmansk – Sweet Trio

A Place to Bury Strangers – Ego Death

Sitten voidaankin ruveta väittelemään, että onko ainakaan toi jälkimmäinen shoegazea vai ei ja blahblah.

Kuten arvelinkin, sain Vetovoiman lait luettua eilen. Mulla on silti edelleen ihan liikaa kirjoja kesken ja lainassa, kesken ja omassa hyllyssä, kokonaan lukematta ja lainassa tai kokonaan lukematta omassa hyllyssä. Tällä hetkellä noista kiinnostaa eniten Nick Caven The Death of Bunny Munro, joka kuuluu kategoriaan "kesken ja lainassa". Oon lukenut ensimmäisen luvun. Mun tarkoituksenani oli eilen jatkaa sitä, mutten jaksanutkaan. Pistin sen sijaan Grave of the Firefliesin pyörimään ja sain taas huomata, etten yksinkertaisesti kykene katsomaan leffoja yksin. Pienetkin mielenjohteet rupeaa ohjaamaan mua ja tunnen, että mun on ihan pakko käydä katsomassa joitain juttuja netistä. Sitten tekee tietysti mieli tsekata Facebook. Saatan myös kuvitella, että pystyn seuraamaan leffaa samalla. Hetken kuluttua huomaan, että multa on mennyt osa täysin ohi, ja joudun kelaamaan taaksepäin.

Kun taas katsoo leffaa seurassa, on pakko keskittyä. Ei voi juoksennella ympäri kämppää hakemassa vähän ruokaa, koska silloin toinen/toiset joutuu odottamaan. Sitä paitsi on kivaa jakaa se leffakokemus jonkun muun / joidenkin muiden kuin vain itsensä kanssa. Joo, itsestäänselvää. Pointti oli joka tapauksessa se, että mun keskittymiskykyni on täys nolla, jos mun pitää katsoa leffaa yksin. Grave of the Fireflies vaikutti oikeasti tosi hyvältä, mutta se vaan nyt jäi siihen 21 minuuttiin. Hävettää. Lupaan jatkaa sitä myöhemmin.

"Mä todella tykkään susta", hän sanoi ennen kuin sammui

2010-05-13T15:54:00.016+03:00

Kuuntelin ton eilen 15 kertaa, koska piru vie, toihan on ehkä paras Laineen Kasperin biisi. Ei mulla kyllä ollut darraa eilen eikä oo tänäänkään, minkä takia on ehkä vähän tylsää linkittää tällainen biisi, mutta en vaan jaksanut enää odottaa. Sitä paitsi tulin siihen tulokseen, että vaikka perjantaina onkin Niinan synttärituparit, mulla tuskin on lauantainakaan sellaista darraa, että tää biisi olisi jotenkin Tosi Osuva siihen päivään. Ja kysehän ei ole siitä, että himmailisin. Mulla vaan ei oo ollut pitkiin aikoihin darraa. Vähän ehkä jotain pientä ahdistusta illalla, mutta ei muuta.

Veikkaisin kyllä, että tänään on paljon krapulaisia ihmisiä, koska on kuitenkin vapaapäivä ja eilen oli lämmintä. Olkoon tää merkintä sitten omistettu niille.

Mun on ehkä kuitenkin pakko kertoa, että itsekin sorruin eilisyönä tupakoimaan ja juomaan siideriä Juhan kanssa mun parvekkeellani. Oma parveke on hiton jees. Kohta meen takaisin sinne juomaan kahvia ja lukemaan Bret Easton Ellisin Vetovoiman lakeja. Kuten oon tainnut kertoa, ostin ton kirjan vitosella jostain Suomalaisen alelaarista joskus talvella. Rupesin lukemaan sitä vasta viime perjantaina. Todennäköisesti vedän sen loppuun tänään; oon jostain syystä saanut kerrankin luettua jotain melko nopeesti. No, onhan se kevyttä ja mukavaa luettavaa. Kirjan lisäksi suosittelen toki myös leffaa. "Jos leffassa on huumeita ja seksiä, sen on pakko olla vähintään [IMDb:n] seitsemän tähden arvoinen", oon todennut. Ko. leffan keywordsitkin on tsekkaamisen arvoiset: SPOIL SPOIL. Voin sanoa, että on varmaan parasta olla katsomatta tota oman äitinsä kanssa.

Just another rainy sunday afternoon

2010-05-09T15:53:00.015+03:00

Rakastan uutta Spotifyta. Lisää soittolistoja! Hyviä soittolistoja! Uusia bändejä! Hyviä bändejä! Ehkä.

Mm. tällaisen soittolistan oon löytänyt yhden kaverini kautta:

Hyvä Veli

Tuo sisältää lähes kaikki YleX:n Hyvä Veli -ohjelmassa soitetut kappaleet, ah. Tykkään ko. ohjelmasta aika rutosti mutta unohdan aina kuunnella sitä, joten toi lista on enemmän kuin hyödyllinen. Kun en viime päivinä ookaan jaksanut kuunnella joko 65daysofstaticia tai The Nationalia, oon pistänyt ton soimaan. Ei tarvitse skipata yhtäkään biisiä: laatu on tasaista ja miellyttävän musiikin virran keskeyttää vain Spotify-mainokset.

---

Näytin tänään äidille, isälle ja pikkuveljelle Laputan, joka on ensimmäinen näkemäni Miyazaki ja edelleen suosikkini. Tykkään Laputassa erityisesti siitä, kuinka se oikeastaan on aika perinteinen satu mutta kuitenkin niin moderni ja erilainen, suorastaan sci-fi. Ja ei helvetti sitä piirrosjälkeä ja niitä yksityiskohtia. Jo ensimmäisellä katselukerralla riemastuin siitä, kun Pazu joi teetä, irvisti sen ollessa liian kuumaa ja sen jälkeen puhalsi mukiinsa, koska kaikki tää tapahtui taustalla samaan aikaan, kun Pom puhui levottomista kivistä. Ei mitään verrattuna esim. johonkin Ponyoon. Kaikin tavoin latteaan ja keskinkertaiseen Ponyoon. Pettymys-Ponyoon.

Äitienpäivän kunniaksi mietin, onkohan Laputassa liikaa äksöniä äidille. No, olin kyllä kuulevinani jonkin kommentin silloin, kun Pazu tippui tiilikaton läpi eikä loukannut itseään pahasti. Blaah! Tässä perheessä on muutenkin tapana kommentoida elokuvien epärealistisuutta. Itse oon jo yrittänyt opetella pitämään suuni kiinni. Toisinaan onnistun, toisinaan en.

Seuraavaksi voisin katsoa Porco Rosson, jonka ostin Laputan ohella omaksi mutta jota en oo vielä kertaakaan nähnyt. Nausicaä odottaa koneella. Kikin lähettipalvelu vielä, niin sitten onkin Miyazaki aika hyvin hallussa. Harmi sinänsä – noita elokuvia soisi olevan enemmänkin.

More than amazing

2010-05-07T14:41:00.008+03:00

Kuuntelen ensimmäistä kertaa The Nationalin High Violetia. En jaksanut enää odottaa, kehuja oli sadellut jo liikaa.

...oon tosin juuttunut yhdeksänteen biisiin, joka menee nyt kolmatta kertaa. Conversation 16. Kylmäväreitä ja kyyneliä.

This band is unstoppable

2010-05-05T23:59:00.012+03:00

Viime aikoina 65daysofstatic on hämmentänyt mua niiden uudella albumilla We Were Exploding Anyway. Tyyli on vähän muuttunut ("First reviews of the album state that the band is going further away from the post-rock sound of their beginning and turning toward an electronic style, using more synthesizers and less electric guitars and live drums"), eikä se pure kaikkiin. Muhun kuitenkin puree. Plussaa tuo levyn nimi ja kansi. Tykkään!

Tällä hetkellä nää kaks on mun suosikkiani.

1. 65daysofstatic – Go Complex

Enpä olis uskonut, että jotakin 65dosin biisiä tekis mieli tanssia jossain baarissa. Ihan mahtavaa.

2. 65daysofstatic – Debutante

Tän alku on ehkä turhan pitkä, mutta kohdasta 2:01/2:02 eteenpäin... ah.

Sitten vähän vanhempaa:

65daysofstatic – Radio Protector

65daysofstatic – Retreat! Retreat!

Jälkimmäinen oli eka biisi, jonka kuulin näiltä ja johon tietysti myös ihastuin välittömästi. Tahdon 65dosin Suomeen!

(I wanna get high?)

2010-05-01T22:03:00.005+03:00

Harmittaa enemmän kuin pirusti se, ettei Konemetsää järjestetä ainakaan tänä vuonna. Se oli kuitenkin kepeesti viime kesän paras tapahtuma. Oli se myös yks koko vuoden siisteimmistä jutuista.

Missä muualla voisin juosta paljain jaloin lavalta toiselle ja tanssia ja hyppiä ihan minkä tahansa artistin/DJ:n tahtiin? Missä muualla olisi yhtä rento meininki ja yhtä paljon hippejä? Missä muualla soisi musiikki 24/7?

Vastaukseksi ei kelpaa mitkään ulkomaiset tapahtumat, koska – yllätys, yllätys – ei mulla sellaisiin oo varaa. Tänä vuonna mulla olis ollut paljon lyhyempi matkakin Metsään. Yyy. No mut ei sit.

Toistaiseksi oon tänä kesänä menossa varmasti ainoastaan Flow'hun. Ilosaari kiinnostais taas tuttuun tapaan (DJ Shadow, UNKLE, Faith No More + suomalaisia), mutten tiedä, viitsinkö tänä vuonna pistää niin paljon rahaa junamatkoihin. Ois kyllä kivaa päästä kesän aikana ees kerran festarileirintään. Saa nähä, miten käy.

I have to go powder my nose

2010-04-25T14:39:00.011+03:00

Tällä viikolla oon fiilistellyt mm. Pulp Fictionin soundtrackia.

Ahh. Pulp Fictionissa on kyllä kaikki niin kohdallaan. Dialogit, näyttelijät, hahmot, tapahtumat, kerronta, visuaalisuus, musiikki, huumori. Täys kymppi ja ehkä paras leffa ikinä, period.

---

Olin miettinyt varmaan jo pari vuotta, että mikä on se biisi, jossa on sellainen tietynlainen evoluutiovideo. Muistin nähneeni sen niin monta kertaa MTV:ltä silloin, kun olin pieni (= varhaisnuori tai joku). Tää kysymys nousi mun mieleeni viime viikonloppuna, kun me katsottiin/kuunneltiin vähän ysäri-, kasari- ja nosarihittejä yksillä etkoilla. Onneks mua viisaammat ihmiset vapautti mut mun epätietoisuudestani. Siitä lähtien oon jatkanut nostalgisointia yksikseni:

Oon myös oikeasti ruvennut tykkäämään tosta. Hoh.

---

Mitäs muuta. Leffarintamalla on ollut melko hiljaista, ei oo ollut tarpeeksi kiinnostusta eikä aikaa. Oon katsonut huhtikuun aikana ainoastaan viisi leffaa, ja niistäkin kaksi on sellaisia, jotka oon nähnyt jo aiemmin (Pulp Fiction, Memento). Uusia on ollut Dark City (7/10), Reindeerspotting (9/10) ja The Hurt Locker (8/10). Mutta kyllä tää tästä! Kesällä ehtii taas mainiosti. Ehkä vähän liiankin mainiosti, koska mulla on kesätöiden sijaan rentoa opiskelua. Pisteitä pitäis kertyä jo toukokuun loppuun mennessä niin paljon, ettei mun oikeastaan tarvitsisi tehdä kesällä melkein mitään. Voisin mennä pelkästään yhteen parin pisteen tenttiin, ja se olis siinä, tuet tulis silti. Todellisuudessa aion kuitenkin opiskella vähän enemmän, koska jotain on kyllä saatava aikaan. Muuten oon ihan rappiolla koko kesän. Sitä paitsi tenttikirjojen lukeminen jokirannassa tai omalla parvekkeella ei kuulosta pahalta, eihän?

Sitten, kun näiltä keväisiltä tenteiltäni ehdin, voisin ottaa ensisijaiseksi tavoitteekseni katsoa leffahyllystäni ne leffat, joita en oo katsonut vielä kertaakaan.

Hallelujah!

2010-04-12T12:50:00.006+03:00

Toi on osasyy siihen, miksi mun lihakset on tänään niin kipeät, että pelkkä käveleminenkin sattuu. Harvemminpa tulee treenattua pohkeita ja selkää näin paljon! Ja yleensä pään heiluttelu aiheuttaa ainoastaan niskakipuja – nyt kaulaan sattuu vähän laajemminkin. Kun menin eilen nukkumaan eli makuuasentoon, tunsin tarpeelliseksi kannatella päätä käsilläni ja sillä tavoin laskea sen varovaisesti tyynylle. Myös kyljelle kääntyessä sain avustaa itseäni. Kieltämättä aika huvittavaa.

Mutta joo. Huhhuh. Ei oo ihan mitään kevyintä liikuntaa toi reivaus. Huoratronin keikkaa ennen oltiin jo riehuttu melkein kolme tuntia Sykkeessä. Kun sitten tultiin Klubille (meitä oli kolme, osa porukasta jäi Sykkeeseen), päästin jotenkin kummasti livahtamaan sinne maksamatta euroakaan. Saatiin siis ilmainen huora, ahhahah!

Illasta ja yöstä olis toki myös paljon muuta kerrottavaa, mutta ne jutut ei kuulu tänne. Oli joka tapauksessa ihan tajuton meno. Mahtavaa, siistiä, upeeta, you name it. Lisää tätä!

HOLY COW

2010-03-29T21:22:00.003+03:00

Rakkautta ensikuuntelulla:

Elbow – One Day Like This

You went in and put a record on

2010-03-26T14:20:00.011+02:00

Okei, toi edellisen merkinnän biisi olis kyllä sopinut paremmin tälle päivälle, koska tänään kauan odotettu henkilö palaa kaukomailta, mutta no.

---

Oon innostunut tällä viikolla The Nationalin Boxerin ulkopuolisesta tuotannosta, jota en oo aiemmin juurikaan kuunnellut. Boxerhan on mulle jo tuttua kamaa; se löytyy ihan levyhyllystäkin, oon antanut sille kolme ja puoli tähteä RYM:ssä, Fake Empire ja Slow Show on mun henkilökohtaiset suosikkini jne.

Ensinnäkin:

The National – You’ve Done It Again, Virginia

a cool, tall, drink of water
is all you ever wanted to be
and if you had another wish to wish
you'd be fun and moving

but you can't talk to people, right?
you can't tell a story
you're tall, long-legged
and your heart's full of liquor
and me and everybody are just ice in a glass

Samastun vahvasti.

Alligatorilta puolestaan tykkään etenkin tästä:

The National – Daughters Of The Soho Riots

Harmi ettei oo vielä toukokuu, tahdon jo kuulla koko High Violetin! Ainakin aloitusraita Terrible Love kuulostaa hyvältä. Tosin toi rumpukomppi kohdassa 2:10 muistuttaa mua ihan liikaa jostakin Boxerin biisistä, jota en nyt jaksa selvittää.

Oon mä sentään muutakin kuunnellut. Jonkinasteisessa tehosoitossa on olleet seuraavat biisit:

IAMX – Think Of England

Jesus And Mary Chain – Just Like Honey (Katsoin alkuviikolla pitkästä aikaa Lost in Translationin, joten...)

M83 – Skin Of The Night

Ja jos pitäisin nyt bileet, soitattaisin (edellisten lisäksi) varmasti mm. näitä:

Does It Offend You, Yeah? – Dawn Of The Dead

LCD Soundsystem – Someone Great

Blur – Crazy Beat

Valitettavasti tuparit on vasta kuukauden päästä. Niin ja sitä ennen pitäisi vielä muuttaakin, mikä olis ehkä ihan hyvä muistaa.

Tänään tulee joka tapauksessa biletettyä Klubilla, jolla esiintyy 22-Pistepirkko, Joensuu 1685 ja Anssi 8000 & Maria Stereo. Kivaa päästä taas keikkailemaan – Cult of Lunasta ja Ulveristahan on jo tasan kuukausi! Huh, miten tässä on edes pysynyt hengissä näin vähäisellä keikkamäärällä.

They go what's she talking about

2010-03-25T12:37:00.004+02:00

Päivän biisi:

Morphine – You Speak My Language

Anthems for a nineteen-year-old girl

2010-03-19T20:52:00.015+02:00

Viime päivien (lähinnä eilisen ja tän päivän) ihastuksia:

Edelliset biisit on Broken Social Scenen You Forgot It In Peoplelta, jota ei löytynyt tänään Äxästä. Vähän harmitti. Ostin kuitenkin niiden S/T-albumin, joka on Spotifyssa ja jolta seuraava biisi on napattu.

BSS:n lisäksi ostin Jaga Jazzistin uusimman albumin (One-Armed Banditin) eilisen Spotify-kuuntelun perusteella. En edes kuunnellut sitä kokonaan. Enkä usko, että tää albumi on parasta Jaga Jazzistia. Se vain oli saatava, koska ainakin nimikkobiisi kuulosti niin mahtavalta. Ko. biisiä ei löydy YouTubesta, joten TÄSSÄ Spotify-linkki siihen.

Joo, lopuksi pitää herkistellä. Kuuntelin tän ekan kerran vasta 50 min sitten, mutta tää kolahti heti – mikä johtuu varmaan mun omasta elämäntilanteestani ja fiiliksistäni ja vastaavista hölmöistä jutuista. Kyllä toi ainakin mut pisti tuntemaan, again.

Jatkan Spotify-mainoksiin vittuuntumista!

Mä haluun viihdyttää!

2010-02-23T13:23:00.011+02:00

Videoita ja yksi nettisivulinkki, olkaa hyvä.

Videon laatu on aika shittiä kans, mutta George Carlin. ♥ Loistavaa läppää.

Charlie Brooker ei oo mulle (vielä) kovin tuttu persoona, mutta on se ainakin tässä mielettömän hauska ja nerokas.

...tätä tuskin tarvitsee kommentoida mitenkään.

I feel you, Volanen. Toivottavasti Ihmebantusta tulisi DVD, koska en oikein muistanut katsoa sitä silloin, kun se tuli telkkarista. YouTube on onneksi auttanut hiukan.

Ismo Leikola on aivan loistava koomikko (kuten kaikki varmasti tietävätkin) + tää biisi on nyt todella ajankohtainen...

Sitten vielä se linkki:

Mahtava, viihdyttävä ja sivistävä opas elektronisen musiikin eri genreihin!

Open spaces fill the gap

2010-02-19T18:28:00.012+02:00

Viime aikoina oon ollut musiikin suhteen aika tylsä ja yksitoikkoinen, koska oon kuunnellut lähinnä Cult of Lunaa ja Ulveria. Mutta miksipä en ois, molemmathan on loistobändejä ja niiden keikatkin on jo ensi viikolla. En tosin tiedä, onko kovin hyvä juttu, että mun mielialani on selvästi ollut kimpassa näiden bändien kanssa.

Pakko silti myöntää, että Cult of Lunasta en oo ollut vielä kovin kauaa innostunut. Oon tiennyt bändin jo muutaman vuoden ajan, mutta totuttautuminen on vienyt paljon aikaa. Yksi suuri etappi oli saavutettu silloin, kun totesin, että tykkään ihan mielettömästi CoL:n musiikista, mutta karjunta ei vielä uppoa. No, olinhan mä oppinut pitämään Meshuggahin ja sikThin laulusta – miksen siis ois nöyrtynyt CoL:nkin edessä.

Echoes on ollut mulle aina se tajunnanräjäyttävä biisi CoL:lta. Rakastan sen hidasta kypsyttelyä; en poistaisi siitä sekuntiakaan. Pelkästään se, että rummut tulevat mukaan, kuulostaa upealta, koska sitä on saanut odottaa jo 2 minuuttia ja 10 sekuntia. Echoes kuuluu juuri sellaisiin loistaviin biiseihin, joissa kuuntelija pistetään odottamaan jännityksellä, koska jotain tapahtuu. Echoesissa tällainen kohta on välillä 2:54–3:15. Tän aikana soitettu kitarakuvio toistuu myöhemminkin – ja silloin, vasta silloin, käynnistyy tuo hypnoottinen rytmi, joka vain jatkaa kasvuaan uskomattomiin mittasuhteisiin. Mulle tää kaikki edustaa jotain pitkittynyttä (mutta valitettavasti vain henkistä) orgasmia.

Hienointa on se, että "joko nyt, joko nyt?"-ajattelu ei saa oloa ärtyneeksi tai hermostuneeksi, sillä siinä biisiä kuunnellessa tietää, että kliimaksi tuntuu sitä paremmalta, mitä kauemmin sitä joutuu odottamaan. Kuten jo vihjasinkin, niin täähän on suoraan verrattavissa orgasmiin. Orgasmin tai kliimaksin kehittely voi olla aivan yhtä kutkuttavaa kuin itse laukeaminen – joskus jopa kutkuttavampaakin.

Ostin viime viikolla Matilta Salvationin ja Somewhere Along The Highwayn, koska sillä on niistä myös jotkut erikoispainokset. Matin Eternal Kingdomin puolestaan rippasin koneelleni, joten eipä tarvitse sitäkään enää kuunnella Spotify-mainosten kera. Somewhere Along The Highway on mulle vielä melko vieras. Pitäisi varmaan pistää ainakin Finland tehokuunteluun, koska kyllä ne ainakin sen soittaa viikon päästä.

Lällipää ja riski

2010-02-14T14:38:00.006+02:00

"Kioskin hyllyssä viereinen lehti peitti PERHE-lehden niin, että vauvan hymyilevien kasvojen yllä luki ERHE."

Rillipää ja läski on loistava! Ostin sen tosiaan eilen ja oon tällä hetkellä jo sivulla 134. On vaikeaa sanoa, mikä tuollaisessa kirjassa kiehtoo. Liimatta kirjoittaa Hynyselle ja Hynynen Liimatalle, siinä se. Liimatta on mun idolini ja tuleva aviomieheni (pitäis vaan saada se ensin eroamaan), koska se on huumorintajuinen, kiva, raiti- ei, nyt meni väärin. Syy taisikin olla siinä, että se on Absoluuttisen Nollapisteen sanoittaja ja laulaja. Se myös näyttää nykyään hyvältä niissä lyhyissä hiuksissaan. Siis joo, yleensä tykkään pitkistä hiuksista enemmän, mutta jostain syystä olin vain iloinen, kun Liimatta leikkasi omiaan pois.

Hynynen puolestaan herättää mussa ristiriitaisia tunteita. En oo koskaan pitänyt Kotiteollisuudesta ja Hynysen lauluääni puistattaa mua, mutta oon lukenut jonkin verran sen kirjaa Rakkaudella, Hynynen, joka vaikutti yllättäen varsin mainiolta. Ainakin se sai mut huvittumaan montakin kertaa. Hynyselle sopii pitkät hiukset, mutta ei ne mussa mitään kuolausrefleksiä aiheuta, kun muu ulkomuoto ei oo kuitenkaan ihan mun makuuni.

Pidän näiden molempien kirjoitustyylistä. Liimatta on tietysti huomattavasti kaunokirjallisempi kuin Hynynen, mutta Liimatankin teksti on välillä niin polveilevaa ja vaikeaselkoista, että on mukavaa lukea sen jälkeen Hynysen hieman yksinkertaisemmin kirjoitettua kirjettä. Ehkä mun ideaalikirjoittajani olisi sellainen, joka osaisi jotenkin yhdistää nää kaksi.

Tärkeää on tietysti myös se, että molemmat näistä osaa olla hauskoja. Vaikka ilmaisutavat on erilaiset, hyvää läppää lentää silti. Ei pidä kuitenkaan luulla, että tuo kirja olisi täynnä joitain vitsejä tai vastaavia; suurimmaksi osaksi se on yksinkertaisesti tapahtumien ja sattumuksien kuvailua. Mutta mulle riittää pelkästään Liimatan ja Hynysen asennoituminen koko hommaan – oli se sitten elämä tai niiden kirjeiden kirjoittaminen. Ylipäänsä vaikutelma siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. En tiedä, ehkä oon väärässä, mitäpä 19-vuotias naispuolinen ihminen on sanomaan keski-ikäisten muusikkojen kirjoittelusta ja niiden elämänasenteesta, mutta tahdon naiivina kuvitella, että oon jotenkin samalla aaltopituudella niiden kanssa.

---

Luettavaa kyllä riittää. Turussa mua odottaa Armas Alvarin (meinaan koko ajan kirjoittaa Almas) Varmat tapaukset, ja tänne otin mukaan Toni Morrisonin Jazzin, jonka Niina oli lukenut ja jota se suositteli. Kunnianhimossani oon myös aloittanut sekä Dostojevskin Idioottia että Rikosta ja rangaistusta. En tosiaan tiedä, miksi. Wattsin Zen on vieläkin kesken, ja tuossa Ennalassakin riittää yhä kahlattavaa, kuten edellisessä merkinnässäni mainitsin. Ai niin ja William S. Burroughsin Hämystäkin oon jo lukenut ensimmäisen luvun. Huh huh. Mun tarvitsisi ehkä hiukan hillitä itseäni kirjastossa. Mitään ikuisuusprojekteja en viitsi edes mainita, koska niitä on liikaa.

Pistinpä vielä jonkin kirjan varaukseen Turussa – en muista, oliko se Nick Cavea vai Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys, joka on kiinnostanut mua ihan mielettömän kauan mutta jota en oo vieläkään saanut käsiini. Ja miksi, miksi, Leena Krohniltakin on taas ilmestynyt uusi kirja, Valeikkuna.

Mulla on vapaa-aikaa paljon muttei riittävästi. Pitäähän sitä välillä datailla ja remutakin. (Laskiaistiistaita odotellessa...)

"Kun kuulet ääniä, on aika kääntää sivua"

2010-02-13T16:20:00.014+02:00

Kirjaisa viikonloppu! Eilisiltana luin sängyssä pitkään Tommi Liimatan toimittamaa kirjaa Lasteni isä on veljeni, joka koostuu Veikko Ennalan lehtikirjoituksista. Oon lukenut sitä jo jonkin aikaa, ja luettavaa riittää onnekseni vielä paljon, koska ko. kirjassa on 680 sivua. Mitähän sekin kertoo musta, että sain ensiksi luettua kokonaan osion "Seksuaalisuus" ja sen jälkeen osion "Vankeinhoito ja mielenterveys". "Uskonto ja kirkko" on yhtä artikkelia vailla valmis. Totta kai myös "Päihdekysymys" on myös ollut yksi kiinnostavimmista aihepiireistä.

Tänään kävin ensiksi sekä Ulvilan että Porin kirjastossa lainaamassa pari kirjaa yliopistoa varten. Tasa-arvopolitiikan haasteet pitäisi lukea naistutkimuksen Sukupuoli palaa! -kurssia varten. Jokaiselta luennolta täytyy kirjoittaa oppimispäiväkirja ja jossain vaiheessa vielä pitkä esseekin, mutta ne ei mua vielä huoleta, koska oon niin innoissani noista luennoitsijoista: Johanna Korhonen, Akuliina Saarikoski, Oras Tynkkynen, Jukka Relander... Ei sovi myöskään unohtaa, että tästä kurssista saa yhteensä viisi opintopistettä. Toki voisin käydä luennoilla silkasta mielenkiinnosta, mutta jos potti on noin suuri, niin pitäähän mun käyttää mahdollisuus hyväkseni. Jos sitä vaikka oikeasti sais tehtyä töitä näiden pisteiden eteen. Ollaanhan me kavereidenkin kesken puhuttu siitä, kuinka varmasti kaikilta löytyy näistä aiheista jotain sanottavaa.

Toinen lainaamistani kirjoista oli Kaisa Häkkisen (joka on muuten professorina juurikin Turussa) Mistä sanat tulevat. Sen voi kirjatenttiä tässä kevään aikana, joten ajattelin yrittää repäistä siitäkin pari pistettä. Siis ei mulla mitään hätää noiden pisteiden suhteen ole – kyllä ne varmasti tulee ylittämään Kelan rajan – mutta oon ollut viime aikoina niin lusmu muihin verrattuna, että mulle tuli tarve tehdä myös jotakin. Sitä paitsi etymologia on kiinnostavaa eikä toi kirja oo kovin paksu.

Tommi Liimatan ja Jouni Hynysen Rillipäästä ja läskistä tuli mulle pakkomielle, kun luin Turun Kansallisessa ensimmäisten sivujen sarjakuvat. Repesin nauruun, kun luin Hynysen piirtämästä sarjakuvasta Liimatan repliikin: "Idea! Sie oot idiootti. Mie oon intellektuelli." (Tää jatkui vielä näin: "Tarvitsemme toisiamme. Tehdään kirja!") Niinpä ostin sen tänään Porin Infosta 27.90€:lla eurolla. Se olis maksanut 30€ Suomalaisessa, josta puolestaan hankin Kari Hotakaisen Ihmisen osan (kallis tietysti sekin) sekä tarjouksessa (5€) olleen Bret Easton Ellisin Vetovoiman lait. Tykkäsin jälkimmäisen filmatisoinnista. Sanon näin, vaikka Voddlerin kaatumisen takia en oo vieläkään nähnyt sitä loppuun – mikä tietysti harmittaa.

Suomalaisessa kassaneiti tunki vielä mukaan jonkun helvetin Suzanne Collisin Nälkäpeli-pokkarin, en tiedä miksi. Takakannessa lukee STEPHENIE MEYERIN kommentti: "Nälkäpeli on suurenmoinen." Oikeastiko? Jos sinä niin sanot, niin varmasti! No joo, ei myöskään Stephen Kingin mielipide "Nälkäpeli koukuttaa" saa mua vakuuttuneeksi. Enkä muuten edes lisännyt noita kursiiveja itse.

Näiden lisäksi takakannessa kerrotaan, että kirjassa tuskin on mitään uutta: "Jokaisen vyöhykkeen on arvottava yksi poika ja tyttö osallistumaan kisaan. Nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyvä on voittaja." Hmm, muistuttaako tämä teitäkin jostain? Battle Royalesta, kenties?

No, kai tuosta saa ainakin sytytystarpeita tai jollekulle joululahjan – eiku.

Näiden kaikkien lisäksi ostin vielä Sokokselta Juha Itkosen Huolimattomia unelmia -kirjan, koska sen sai (kovakantisena) hintaan 6.95€. Mun täytyy kai kertoa, etten osta oikeastaan koskaan kirjoja. Jos kuitenkin ostan, ne on joko tarjouksessa olevia pokkareita tai englanninkielisiä kirjoja, joita ei oo suomennettu tai jotka tahdon muuten englanniksi. On kirjastoihminen henkeen ja vereen, ja siksi mun kirjahyllyni on naurettavan näköinen eikä siihen kannata luoda montakaan silmäystä. Mutta vierestä löytyy levyhylly – siitä oon sentään ylpeä.

Tänään oli kuitenkin historiallinen päivä, koska ostin ensimmäistä kertaa (itselleni) kovakantisen kirjan. Vaikka rahaa kuluikin ihan pirusti, niin se ei haitannut, koska ajattelin lämmöllä Kelaa. Kyllä, luit oikein: Kelaa. Koska sovin vuokranantajani kanssa, että vuokrani on 200€ alempi myös helmikuussa (putkiremontin takia), menin tammikuun lopussa kertomaan tästä Kelalle. Olisin tietysti voinut jättää kertomattakin, sillä kaikesta oli sovittu vain suullisesti ja sopimuksessa puhuttiin ainoastaan tammikuun alemmasta vuokrasta, mutta päätin olla rehellinen. Kelassa sanottiin, että ne ei enää ehdi tekemään mitään helmikuun tuille, joten sain ne tavallisen vuokrani mukaan. Kun sitten Kela postitti mulle tukipäätöksen, siinä luki, että takaisinperinnästä luovutaan. Siis mun ei tarvitse maksaa mitään takaisin! Tienasin myöhässä olemisellani jotain 48€. Ihan uskomatonta.

Niin että kiitos, Kela: sponssasit mulle vähän kirjahyllyuskottavuutta. Ai niin ja myös kirjoja, joita voin lukea.

Sietämätöntä, järjetöntä, käsittämätöntä?

2010-02-09T17:30:00.004+02:00

Mun käsitykseni hyvästä räpistä ja loistavasta musiikkivideosta:

There was nothing to fear and nothing to doubt

2010-02-08T13:41:00.004+02:00

Soundgarden!

2010-02-02T14:32:00.008+02:00

Tein äsken Spotify-soittolistan, jolle annoin nimen "kivoi saundei". Kokosin siihen siis kaikenlaisia biisejä, joissa yksinkertaisesti on hyvä soundi mun mielestäni. Ehkä tätä saundia vois kutsua joksikin äänimaisemaksi tai vastaavaksi.

Uskoisin, että tää soittolista on myös aika onnistunut kattaus mun musiikkimaustani. Prodigysta ja Infected Mushroomista ym. elektronisemmasta aina Devin Townsendiin, Porcupine Treehen ja Isikseen. Yeah yeah yeah.

Lista löytyy tän linkin takaa.

3 Angry Men

2010-02-01T18:16:00.007+02:00

Hanna ******* on nyt sitten vihdoinkin kattonut The Matrixin. Star Warsitkin on pistetty jo latautumaan, eli kyllä tästä sivistymättömyyden pohjattomasta suosta vielä noustaan.

Tosiaan, vihdoinkin. Jopa Keanu Reeves oli mulle ihan uus tapaus. Kyllähän mä tän jätkän siis tiesin, mutten ollut koskaan nähnyt yhtäkään sen leffaa. Pakko myöntää, että kuolasin sitä hiukan.

---

Tästä tuli mieleeni, että kuolasin yllätyksekseni myös Christian Balea The Dark Knightissa. Voisin kirjoittaa ko. leffasta vähän enemmänkin, koska Matrix-aiheiseen tekstiin mulla ei oo nyt inspiraatiota.

Niin. Bale oli siis Dark Knightissa ihan sairaan kolee, mutta American Psychossa se vitutti mua suuresti. Tää johtui tietysti osittain siitä, että Batmanin roolihahmo saa multa enemmän sympatiapisteitä kuin psykoottinen ja pinnallinen pahoinpitelijä-raiskaaja-murhaaja-younameit. Tosin kyllä tätäkin leffaa katsoessa tuntui siltä, että Balella on vain se yksi naama – varsinkin, kun vertasi Ledgeriin, jonka roolisuoritus oli tietysti loistava. Mutta koska olen nainen, Bale-Batman sai mun sydämeni huokailemaan (tai jotain) etenkin silloin, kun se pelasti Rachelin. Ah ja voih.

No, nää näyttelijät ei kuitenkaan riittäneet nostamaan leffan tähtiä kolmea (IMDb:ssä kuutta) ylemmäs. Ei se säväyttänyt millään tavalla. Parasta antia oli Jokerin temput, mutta ei niidenkään nerokkuuden aiheuttamat "vau"-tuntemukset loputtomiin kestänyt. Toimintakohtaukset oli siistejä, joo, mutta ne ei tee muhun suurta vaikutusta, koska en oo toimintaleffojen ystävä.

Loppujen lopuksi elokuva oli mielenkiintoinen ja taitavasti tehty mutta lopulta vain "ihan hyvä" hienoisessa sekavuudessaan (hahmoja oli liikaa). Kuvakulmatkin olivat tavallisia, tylsiä.

Oon nyt nähnyt Christopher Nolanilta tämän, The Prestigen ja Mementon. The Prestigelle oon antanut IMDb:ssä 7/10, Mementolle 9/10. Memento on myös yksi mun lempileffoistani. Nolanissa on siis potentiaalia.

---

Tahdon päättää tän merkinnän vielä yhteen miesnäyttelijään, jota oon kuolaillut. No joo, ehkä tässäkin on kyse lähinnä tän näyttelijän roolihahmosta, Kazuo Kiriyamasta. Puhun siis Battle Royalesta.

Ja mitäköhän just sanoin American Psychosta? No jaa, samapa se. Tää psykopaatti todella vetoaa muhun.

The Future Sound of Music

2010-01-26T15:37:00.009+02:00

Tasan kuukausi sekä Cult of Lunaan että Ulveriin. Voin sanoa jo valmiiksi, etten tuu selviämään tosta päivästä. Tosin näinhän mä taidan aina sanoa, kun oon menossa jonkin loistavan bändin keikalle.

Miksen mä oikeasti jo rupea julistamaan, että Ulver on mun lempibändini. Ehkä mun nihkeyteni johtuu siitä, että tää on niitä harvoja hyviä bändejä, joihin mulla ei ole oikeastaan mitään tunnesiteitä. Ulver on mulle puhtaasti upeeta musiikkia eikä mun tarvitse häiriintyä mun muistoistani. Kuitenkin niistä muistoista tai lyriikoihin samastumisesta aina vaan typerällä tavalla tykkää. Biiseihin tulee tätä kautta niin paljon tunnetta, että tuntuu siltä, kuin pettäisin mun ikiaikaisia lempibändejä tai jotain, jos yhtäkkiä väittäisinkin, että Ulver on paras kaikista.

Mutta kun se ON. En tiedä, kuinka monelle tulee semmosia fiiliksiä, että tää biisi kuulostaa ihan mun elämältäni. Siis en tarkoita pelkästään mitään lyriikoita. Jollain tapaa se biisi vain on SINÄ. Vaikket osaisikaan ollenkaan määritellä tai kuvailla itseäsi, se on sinä. Samalla tulee tunne siitä, että joku on paljastanut sun syvimmän olemuksesi, ja se on jotenkin pelottavaa.

(Ulverin Lost in Momentsin alku on mun henkilökohtainen orgasmini.)

---

Yritän kovasti sivistyä indie-musiikin suhteen, mutta ei siitä meinaa tulla mitään, koska se ei selkeestikään oo mua varten. Jos jotakin kautta löydän bändin, jota en ole vielä kuullut, on aika harvinaista, että tykkään siitä – tai että ylipäänsä jaksaisin kuunnella sitä paria biisiä enempää. Toki kuuntelen paljon indieksi luokiteltavaa musiikkia, mutta nekin taitaa olla kaikki joitain rajatapauksia. Eli ei, Death Cab for Cutie, Belle and Sebastian ja kumppanit ei iske muhun, vaikka kuinka yrittäisin ymmärtää. Voin kyllä kuunnella niitä, mutta en voi olla ihmettelemättä, miksi juuri sellainen musiikki on niin ylivoimaisen parasta, että sitä pitäisi kuunnella jatkuvasti. Mulle indie on ehkä semmosta seurustelumusiikkia tai jotain; en mä osaa fiilistellä sitä yksinäni. Eli joo, esim. baarit on eri asia. En mä välttämättä tahtoisi kuunnella Ulveriakaan baarissa – on mulla sen verran tilanne- tai paikkatajua. Sitä paitsi baarissa mulle riittää jo se, että tunnen jonkin soitettavan biisin ja voin sanoa sen olevan "ihan hyvä" (riippumatta siitä, onko paikassa tanssilattiaa vai ei).

Voisin siis unohtaa ton indiehomoilun, koska en sitä osaa eikä mun tarvitsekaan osata, ja jatkaa esim. elektronisen musiikin parissa. Hassua, että joskus typeränä teininä eli yläasteikäisenä taisin olla aika lailla elektronisen musiikin vastustaja. Luulin ilmeisesti, että on kovempi tyyppi, jos kuuntelee Evanescencea ja Within Temptationia. Ja teininä tarvitsin tietysti myös lyriikoita, joihin samastua. Elektronisesta musiikista sellaisia harvoin löytyy. No joo, enhän mä tietenkään ollut kuullut muuta kuin paskaa elektronista musiikkia. Pointti on joka tapauksessa se, että pääsin tästä vaiheesta yli, ja hyvä niin. En kyllä kulkenut suoraan, vaan progen kautta. Vielä vuoden 2007 helmikuussa pikkuveljeni mulle soitatuttama Poor Leno oli samantekevä ja aika paskakin biisi. Nykyään tykkään siitä... no, en mitenkään erityisesti, mutta melko paljon kuitenkin.

---

Tahdon vielä sanoa, että kuten monille muillekin tilanne ja fiilis on ne päätekijät musiikin kuuntelussa. Niillä on siis vaikutus Ulveriinkin. Ulverissa vaan on se ero, että se tosiaan on niin minä. Samoin kuin Radioheadin koko Kid A – joka on elektronista sekin.

Niin ja huomauttaisin myös, että eipä ole Ulverin lyriikatkaan hullumpia.

I remember walking, one side of town to the other
Alone one night in January... or February
It's like in an old movie from some other land
It lasted for hours

Only streetlights
And the grating of gravel in pedestrian subways

I remember some trees which stood black and naked
Weatherbeaten hollows of snow
With sparse lumps of ice,
Been scraped off by the wind alone
And on the stairs before I left
One of the girls had surprisingly given me a kiss
Stung in the cold long after

Porn Piece Or The Scars Of Cold Kisses

(laulu alkaa kohdassa 4:00)

Listausta vuodelta 2009

2010-01-24T18:05:00.005+02:00

Väitin viime merkinnässäni, että kirjoittaisin seuraavaksi Aronofskyn The Wrestleristä, mutta njää, en jaksa.

Sen sijaan listaan viime vuonna katsomani leffat:

10/10
Dancer in the Dark (x 2)

1 kpl (yht. 1 kpl)

9/10
American Beauty (x 2)
Antichrist
Baraka
Bin-jip (3-iron)
Dogville
Funny Games
Inglourious Basterds
Memento
One Flew Over the Cuckoo's Nest
Slumdog Millionaire

10 kpl (yht. 11 kpl)

8/10
21 Grams
Bom yeoreum gaeul gyeoul geurigo bom (Spring, Summer, Fall, Winter... and Spring)
Chinatown
A Clockwork Orange
The Cook the Thief His Wife & Her Lover
Das Leben der Anderen
The Fountain
Hafið (The Sea)
Il buono, il brutto, il cattivo.
The Man Who Wasn't There
Milk
Muukalainen
No Country for Old Men
Pi
The Shining
Tenkû no shiro Rapyuta (Castle in the Sky)
Trainspotting
V for Vendetta (x 3)

18 kpl (yht. 29 kpl)

7/10
The Big Lebowski
À Bout de Souffle (Breathless)
Brazil
Breaking the Waves
Brokeback Mountain
Children of Men
Crash
Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
A Fish Called Wanda
Good Will Hunting
Hwal (The Bow)
Intimacy
Jackie Brown
Life of Brian
Mononoke-hime (Princess Mononoke)
The Piano
The Prestige
Se7en
Sling Blade
Tonari no Totoro
Vals Im Bashir (Waltz with Bashir)

21 kpl (yht. 50 kpl)

6/10
Alien
American Psycho
The Bourne Identity
The Bourne Ultimatum
Boys Don't Cry
The Dark Knight
Du levande
Hauru no ugoku shiro (Howl's Moving Castle)
High Fidelity
I Am Sam
Kauas pilvet karkaavat
Kiss Kiss Bang Bang
L.A. Confidential
Million Dollar Baby
Nabbeun namja (Bad Guy)
Smoke
Wild at Heart

17 kpl (yht. 67 kpl)

5/10
Artificial Intelligence: AI
Basic Instinct
Batoru Rowaiaru
Big Fish
The Bourne Supremacy
Burn After Reading
Cet obscur objet du désir (That Obscure Object of Desire)
Gosford Park
Snakes on a Plane

9 kpl (yht. 76 kpl)

4/10
Elizabethtown
An Englishman in New York
Hana-bi (Fireworks)
Klassikko
X-Men

5 kpl (yht. 81 kpl)

3/10
Jaws
Love Actually
Låt den rätte komma in
My Blueberry Nights
Snatch.

5 kpl (yht. 86 kpl)

2/10

0 kpl (yht. 86 kpl)

1/10

0 kpl (yht. 86 kpl)

It can only be attributable to human error

2010-01-07T11:25:00.016+02:00

Jatkoa edelliselle merkinnälle:

Oon siis katsonut viime päivinä myös Stanley Kubrickia, Darren Aronofskya sekä Lars von Trieriä. Paljastettakoon jo nyt, että jälkimmäinen näistä korvasi kahden ensimmäisen aiheuttaman pettymyksen. Pettymyshän johtuu siitä, että Kubrick ja Aronofsky lukeutuvat mun lempiohjaajiini.

Ensinnäkin: Kubrickin 2001: A Space Odyssey. Joo, ymmärrän, että se on tehty 1968. Mutta pitäisikö tän vaikuttaa mun mielipiteeseeni siitä? Pitäisikö mun aina suhteuttaa elokuvat ilmestymisaikaansa? Siis ajatella, että "tää on nyt teknisesti vähän huono, mutta eihän sille voi mitään, koska teknologia ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyään". Mutta enhän mä voi tietää, millainen jokin vanha elokuva olisi ollut, jos se olisi tehty nykyaikana. Sehän olisi voinut olla paskempikin. Musta tällainen ajan huomioiminen on järkevää vain silloin, kun pystyy vertailemaan niitä vanhoja leffoja keskenään. Itse en oo vanhoja leffoja hirveästi katsellut, joten mun on vähän vaikea tehdä tällaista vertailua.

Niin. Ymmärrän joka tapauksessa sen, että A Space Odyssey on upea visuaalisesti. Mun keskittymiskykyni ei vain riittänyt niihin hitaisiin ja pitkiin kohtauksiin, joissa oikein mässäiltiin sillä, kuinka hienolta kaikki nyt oikein näyttääkään. Tuli todellakin sellainen fiilis, että leffa on tehty v. 1968, koska nämä kohtaukset olivat kuin jotain esittelyä: "Katsokaa, mitä me ollaan osattu! Ette varmana pystyisi parempaan!" Toiset puhuvat siitä, kuinka hypnoottinen tää elokuva on, kun taas itse meinasin nukahtaa. Ehkä ihmiset sitten jakautuvat kahtia tässä suhteessa. Menin siis keittämään kahvia enkä edes pysäyttänyt elokuvaa tällä välillä, koska oli selvää, ettei mitään ehtisi kuitenkaan tapahtua.

Jos pituudesta olisi napsaistu esimerkiksi puoli tuntia pois, arvosanani todennäköisesti nousisi kutosesta. Etenkin se alun apinakohtaus oli kammottavan pitkä eikä muutenkaan oikein herättänyt mitään kiinnostusta elokuvaa kohtaan. Oli helpottavaa, kun tulevaisuuden kuvaus viimein alkoi. Oli ihanaa, kun ihmiset puhuivat. Vihdoinkin jotain tuntui oikeasti tapahtuvan. (Älkää silti luulko, ettenkö tajuaisi myös alulla olleen merkityksensä. Se vain oli pitkäveteinen.)

Parasta Odysseyssa oli tietysti HALin toiminta – ja HALin "silmä", jos jokin, oli hypnoottinen. Sitä oli mielenkiintoista seurata. Mun pikkuveljeni muuten arvasi heti sen, kuinka HAL saisi tietää astronauttien suunnitelmasta.

Kun Dave sitten saapui Jupiteriin ja kikkailu alkoi jälleen, tylsistyin taas. Tykkäsin kuitenkin lopusta, koska se oli niin hämärä. Hämärät loput on kivoja. On raivostuttavaa, jos kaikki selitetään katsojalle eikä katsoja saa itse tehdä minkäänlaisia tulkintoja. Ei mitään pureskeltavaa. Odysseyssa onneksi on.

Kutoseni koostuu siis lähinnä visuaalisuudesta (tykkään Kubrickin tyylistä liiallista hitautta lukuun ottamatta), jännitteistä, selittelemättömyydestä, omalaatuisuudesta, mielenkiintoisesta ja melko uskottavastakin tulevaisuuden kuvauksesta sekä tietynlaisesta mahtipontisuudesta. Oon herkkä mahtipontisuudelle. Tonava kaunoisen soittaminen kuitenkin häiritsi mua siinä mielessä, ettei se synkannut lähes lainkaan kuvan kanssa. Kun valitin tästä Facebookkiin, mulle todettiin, että eihän se nyt ollutkaan mikään musiikkivideo. Ei niin, mutta sen olisi pitänyt olla! Jos tätä valssia olisi oikeasti käytetty hyväksi, sen avulla olisi saatu vaikka kuinka hienoja leikkauksia aikaan. Se kuitenkin jätettiin pelkäksi taustamusiikiksi. Tylsää. No, onneksi se on sentään hieno biisi, joten sitä oli miellyttävä kuunnella. (Toisin kuin sitä mölinää, jota soitettiin mm. silloin, kun ihmiset katsoivat monoliittia. Huhhuh.)

Niin. Nytpä on tääkin elokuva katsottu. Suosittelen tätä kaikille siksi, että kyllähän A Space Odyssey yleissivistykseen kuuluu. Jokaisella on oltava mielipide siitä, vaikkei sci-fistä tykkäisikään. Sci-fi kiinnostaa muakin ainoastaan sivistysmielessä.

Seuraavana vuorossa Darren Aronofsky ja The Wrestler.

Who wants to send a message to Germany?

2010-01-06T14:30:00.010+02:00

Viime päivinä oon katsellut mun suosikkiohjaajieni leffoja. Oon myös ollut sairaana, mutten tiedä, kuinka paljon se vaikuttaa siihen, että oon katsellut leffoja. Oisin mä varmaan muutenkin katsellut.

Tässä merkinnässä ajattelin puhua ykkössuosikkini Quentin Tarantinon leffasta. Tarantinolta katsoin toissapäivänä Inglourious Basterdsin (en muuten kestä sitä, että tuo nimi kirjoitetaan niin usein väärin), jonka tosin olin jo nähnyt viime vuoden puolella elokuvateatterissa. Tuolloin syksyllä annoin sille arvosanaksi ysin kymmenestä, eikä mielipiteeni muuttunut tällä toisella kerralla ollenkaan – Basterds oli edelleen ihan pirun kova. On uskomatonta, kuinka hyvin se leffa pitää otteessaan; se ei todellakaan tunnu kestävän kahta ja puolta tuntia. Niinpä tällaiset munkin kaltaiseni ihmiset saattavat kyetä katsomaan sen alusta loppuun kyllästymättä. Mussa kun on vähän sitä vikaa, etten jaksa keskittyä kovin pitkäksi aikaa mihinkään.

Niin. Basterdsissa vaan on kaikki kohdallaan:

1. Näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Christoph Waltz on ihan uskomaton Hans Landana.

2. Keskustelut/dialogit ovat loistavia. Tavernakohtaus on mun ehdoton suosikkini, ja siinä oleva Archie Hicoxin repliikki "I've had a gun pointed at your balls since you sat down" (auf Deutsch) mun lempilainaukseni ko. leffasta.

3. Musiikkivalinnat toimii. Varsinkin teatterissa.

4. Huumori. Tästä kaikille tulee varmasti ensimmäisenä mieleen se teatterikohtaus, jossa Aldo Raine lausuu italiaa. Tän aikana ei voi tehdä muuta kuin kiemurrella sekä naurusta että myötähäpeästä. Raine ei kuitenkaan ole yhtä hauska kuin Landa valtavine piippuineen, kerman odottamisineen ja bingo-lausahduksineen.

5. Liikuttavat kohtaukset, jotka tietysti liittyvät lähinnä Shosannaan. On suorastaan sydäntäsärkevää katsoa, kun Shosannan kuori murtuu heti, kun Landa poistuu hänen seurastaan. Mua kuitenkin kosketti molemmilla katselukerroilla erityisesti Shosannan repliikki "I have a message for Germany": meinasin oikeasti purskahtaa itkuun, koska tuo on niin vahva ja vaikuttava kohtaus. Ja kun tän jälkeen Marcelin tupakka lentää hidastettuna ilmassa, niin... vau. Tarantinolla todella on dramatiikan tajua.

6. Visuaalisuus. Rakastan Tarantinon tyyliä.

Tän kaiken perusteella on ehkä syytä ihmetellä, miksen antanut Inglourious Basterdsille täyttä kymppiä. No, voin selittää. Vaikka sanoinkin, että kaikki on siinä kohdallaan, se ei kuitenkaan – Hans Landaa mukaillen – ole mulle bingo. Jotta voin antaa leffalle kympin, mun täytyy pitää sitä yksinkertaisesti täydellisenä. Mun täytyy liikuttua jo pelkästään siitä, kun ajattelen, kuinka upea se leffa on. Mulle täydellisiä on Pulp Fiction, Fight Club ja Dancer in the Dark. Näissä korkeimmissa tähdityksissä (8-10) on siis kyse enää henkilökohtaisista mieltymyksistä eikä niinkään teknisistä seikoista. Kaikki kriitikot sun muut arvostelijat on naurettavia, jos ne pyrkivät olemaan jotenkin objektiivisia. Se kun nyt vaan sattuu olemaan mahdotonta.

Myöhemmin aion vielä kirjoittaa Darren Aronofskyn The Wrestleristä, Lars von Trierin Idioternesta sekä Stanley Kubrickin 2001: A Space Odysseysta.

"Hän tajuaa, että hänen otteensa maailmasta on kuristusote hänen oman kurkkunsa ympärillä"

2010-01-05T10:52:00.012+02:00

Oon nyt ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkien länsimaalaisten ihmisten olis joko kuunneltava tai luettava Alan W. Wattsia. En muista, miten tutustuin tähän tyyppiin, mutta jo kauan sitten katselin sen videoita YouTubesta. Aikojen kuluessa oon myös törmännyt useisiin hyviin Watts-sitaatteihin. Mun poikaystäväni luona (sen vanhempien kotona) rupesin lukemaan kirjaa Zen (englanniksi Way of Zen), joka on yksi Wattsin tunnetuimmista kirjoista.

Tällä hetkellä mulla on kyseinen kirja lainassa juurikin mun poikaystävältäni, ja oon sivulla 104. Vasta. Vielä 120 sivua luettavaa jäljellä. Vaikka Watts on oikeastaan vasta nyt päässyt puhumaan itse zen-buddhalaisuudesta, on toi kirja ehtinyt antaa mulle jo tosi paljon. No, kai se on selvääkin, kun oon kuitenkin lukenut taon filosofiasta, buddhalaisuuden alkuperästä sekä mahajana-buddhalaisuudesta, joista mulla ei tätä ennen ollut mitään kunnollista tietoa. Koska kävin lukiossa vain pakolliset uskonnon kurssit, oon saanut buddhalaisuudesta "tietoa" ainoastaan yläasteella. Kaiken lisäksi olin silloin vielä kristitty, joten tietysti mun oli suhtauduttava tällaisiin pakanauskontoihin varauksella ja suoranaisella pelokkuudella. Toisaalta, en mä varmaan olisi näitä juttuja ymmärtänytkään, vaikka niitä olisi meille perusteellisesti selitetty. Jos joku olisi kysynyt, mitä buddhalaisuus tarkoittaa, olisin varmaan todennut vain jotain: "No ne haluu päästä nirvanaan". Olisi kuitenkin ollut pirun hienoa, jos itse nirvanan käsitettä olisi avattu hieman enemmän.

Uskaltaisin väittää, että kaikille on jäänyt ihan vääränlaiset käsitykset itämaisista uskonnoista, jos he ovat lukeneet ainoastaan koulun oppikirjoja tai kuunnelleet uskonnonopettajan puheita. Tää on yksi syy siihen, miksi kaikkien pitäisi lukea Wattsia. Tärkein syy ei ole kuitenkaan mikään opiskelu, vaan se, että buddhalaisuus antaa uusia perspektiivejä länsimaiselle ihmiselle, joka on kangistunut omiin kaavoihinsa. En ajattele tätä siten, että tahdon tässä nyt kääntyä buddhalaiseksi, vaan tahdon nähdä asiat toisin ja saada sisältöä elämääni. Syvyyttä. Ei mun tarvitse puhua mistään hengellisyydestä tai uskonnollisuudesta, jos yksinkertaisesti harjoittelen vaihtamaan näkökulmaa.

Parasta juuri Wattsissa on se, että se on itse britti ja osaa siksi puhua länsimaiselle ihmiselle. Myös kaikki sen esimerkit ovat loistavia – olivatpa ne sitten sen omia tai jonkun toisen. Tiedän, että mulla on vaikka mitä vielä edessä, ja maltan tuskin odottaa, että oon jo viimeisellä sivulla tuossa kirjassa. Silloin oon varmasti hitusen viisaampi ja vapautuneempi ihminen.

Tässä yhteydessä voisin suositella lukemaan myös erästä toista henkilöä, Anthony de Melloa. Luin de Mellon Havahtumisen viime keväänä, ja se kokemus todellakin oli havahduttava. Todennäköisesti Havahtuminen oli mun ensikosketukseni zen-buddhalaisuuteen, vaikka de Mello olikin jesuiittapappi ja vaikka kirjassa siksi välähteli jonkin verran Jeesus-juttuja. Mutta onpa itse hengellinen johtajamme Paavikin todennut, että de Mellon teoksissa voi huomata "kasvavaa etäisyyttä kristillisen uskon olennaiseen sisältöön". Sori Paavi, ei hirveästi harmita, koska ainakin Havahtumisessa on enemmän sisältöä kuin teidän koko uskonnossanne.

Tässä vielä pari Watts-videota (en oo itsekään vielä katsonut noita pidempiä, joten en pistä näitä lyhyempiä pätkiä ainoastaan siksi, että niitä olisi helpompi ja mukavampi katsoa):

Myös de Mello puhuu aika paljon just tästä.

Välillä on vain siistiä ajatella, että esim. nämä kädet tässä on MINÄ. Kun uppoudun tähän tosissani, mua alkaa itkettää, koska se on yksinkertaisesti niin hienoa.

Tuo loppu ("We thought of life by analogy...") on sellainen juttu, jota tahtoisin siteerata joka paikkaan.

All the girls and the boys and the strings and the drums

2009-12-26T13:11:00.014+02:00

Tän linkin takaa löytyy mun vuoteni 2009. Siis Spotify-soittolista.

Ja nyt seuraa hiukan sen purkamista:

Empire of the Sunin We Are The People on tuolla siksi, että se on esimerkki biisistä, jota on kuullut monesti julkisilla paikoilla tän vuoden aikana. "Are you gonna leave me now?" on loopannut hämmästyttävän usein mun päässäni ennen kuin edes tiesin ko. biisin olevan Empire of the Sunin esittämä. Olin ehkä kuunnellutkin sen ennen kuin sitä alettiin soittaa joka paikassa, mutta biisi ei vielä silloin ollut juuttunut mieleeni.

Dance With Somebody on puolestaan ehdoton baaribiisi 2009. En erityisemmin edes pidä koko kappaleesta, mutta siihen liittyy erinäisiä muistoja. Alkukesästä huusin eli lauloin tuota Susan kanssa sen kännykkään lähes tyhjässä Bar Kinossa. Joulukuussa tämä laulamissessio toistettiin – tällä kertaa Turun Trebessä. Meistä kummallakaan ei oo muistikuvia siitä, soitettiinko siellä ylipäänsä Mando Diaota vai päätettiinkö me muuten vaan nolata itsemme.

Myös Ladyhawken Paris Is Burning liittyi moniin bileisiin. Sitä tuli kuultua ainakin syksyn etkoilla, ja se jäi siksi mieleen. Kuuntelin Ladyhawkea myös Flow'ta varten, mutta lopulta en lähtenytkään sinne.

The Ting Tingsin Great DJ on myös esimerkki biisistä, joka on listalla lähinnä muistojen takia. Mun ensikosketukseni Great DJ:hin oli todennäköisesti Slumdog Millionairen traileri, koska siinähän se soi. Itse elokuvassa sitä ei kuitenkaan ole. Aiheutinkin tässä loppuvuonna Dynamossa hämmennystä kavereitteni keskuudessa, kun Great DJ pärähti soimaan ja mä huudahdin: "Tää on se Slumdog Millionaire -biisi!" Sitten rupesin vielä miettimään sitä, onko Great DJ M.I.A.:n biisi... Slumdog Millionaire -> Paper Planes -> M.I.A. -> suuri innostus ja pätemisen tarve -> EI NÄIN. Huuruinen pää on huuruinen pää.

Ting Tingshän esiintyi myös Provinssissa. En nähnyt niitä oikeastaan lainkaan mutta kuulin koko keikan – välillä vähän paremmin ja välillä vähän huonommin. Olin nimittäin myymässä kaljaa Foster'silla, joka oli YleX:n teltan vieressä. Mulla oli ihan törkeän hyvä mieli kuunnellessani Great DJ:tä livenä ja katsellessani sitä loistavaa meininkiä, joka viereisessä teltassa vallitsi. Tanssahtelin itsekin samalla, kun hain tölkkejä kaapeista.

Mitä tanssimiseen tulee, niin The Chemical Brothers on ollut tänä vuonna sellainen bändi, jota oon kuunnellut mm. silloin, kun oon valmistautunut kaikenlaisiin bileisiin. Myös Infected Mushroom – ja etenkin Shakawkawin vibe tribe remix – on riehaannuttanut mua ja saanut aikaan fiiliksiä, joita tuskin pystyy sanoilla kuvailemaan. Samainen bändi muuten aiheutti myös sen, että rupesin kiinnostumaan psytrancesta ja päädyin jopa Konemetsään kesällä. (Oli muuten parhaat festarit ikinä, ei varmana jäänyt viimeiseksi kerraksi.) Marraskuussa olin IM:n keikallakin, joka tosin osoittautui aikamoiseksi pettymykseksi. IM on parhaimmillaan ilman lyriikoita, ja tuolla keikalla oli aivan liikaa laulua.

Tietysti mun soittolistallani on myös biisejä, jotka ovat jopa ilmestyneet tänä vuonna. Lily Allenin Fuck You (jota on tullut lauleskeltua esim. autolla ajaessa), Isiksen Hall of the Dead (jonka kuulin tänä kesänä myös livenä Ilosaaressa), Mewin Sometimes Life Isn't Easy (joka kuulosti albumilla keskinkertaiselta mutta joka yllätti jäähallin keikalla) ja Introducing Palace Players (ehdoton suosikki uudelta levyltä), Porcupine Treen Time Flies, Röyhkän ja Rätön ja Lehtisalon Hiekkarantaa (johon oon nykyään kyllästynyt) sekä PMMP:n, Riston ja Röyksoppin uusien albumien biisejä. Kaikki neljä viimeisintä näin livenä tänä vuonna – Riston neljäkin kertaa.

PMMP:n Veden varaan on kyllä mulle se vuoden albumi. Olisi kuitenkin näyttänyt hölmöltä, jos olisin lisännyt tuolle soittolistalle melkein kaikki sen biisit, joten mun piti vähän karsia. Esimerkiksi Pariterapiaa iski heti ja aiheutti viluväreitä. Rakastuin niin siihen alkuun ja aluksi meinasin aina purskahtaa itkuun sitä kuunnellessani. Pariterapiaa antoi tietysti myös käsitteen vuodelle 2009: hillityt perseet.

Uskoisin, että juuri nämä kappaleet assosioituvat vuoteen 2009 myöhemminkin. Monet kuuluvat etenkin alkusyksyyn – siihen aikaan, kun olin juuri muuttanut Turkuun. Swansin Blind. The Nationalin Fake Empire. M83:n Moonchild.

Tää vuosi oli hyvä vuosi.